Siirry suoraan sisältöön

Tavallista isompi puhdetyö

Eukkomamma vietti itsenäisyyspäivän viikonlopun Turussa. Juhlakahvit juotiin Honkapirtissä Ruissalossa.

Talo on kuin pala Karjalaa. Itse asiassa onkin.

Talo on kuin pala Karjalaa. Itse asiassa onkin.

Sen rakensivat jalkaväenrykmentti 14:n miehet asemasodan puhdetöinä Uhtualla talvella 1942-43. Varsinaissuomalaiset miehet arvelivat, että sodan päätyttyä kaatuneiden ja sotavammaisten perheet tulevat tarvitsemaan apua, ja yhteisestä talosta olisi avustustoiminnassa apua.

Uhtuan honkia laitettiin nurin, mallia otettiin vienankarjalaisista taloista ja tehtiin kaksikerroksinen pytinki. Uhtualla se ei kauan seisonut, vaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti kuljetettiin keväällä 1943 Turkuun. Siellä sen uudelleen pystyttivät lomalla olevat ja palveluksesta vapautetut sotilaat Ruissalon tontille, jonka kaupunki oli antanut käyttöön.

Toimintoja pyörittämään perustettiin rykmentin aseveliyhdistys, joka kuitenkin pian jouduttiin lakkauttamaan rauhanehtojen mukaisesti. Yhdistys lahjoitti talon kaupungille.

Se toimii Ruissalossa retkeilevien virkistyspaikkana. Päivittäisellä ruokalistalla on pannukakkua ja hernekeittoa. Ja ainakin itsenäisyyspäivänä talon pulla- ja kakkuvalikoima oli todella laaja ja herkku siten vaikeasti valittavissa. Eukkomamma valitsi valkosuklaa-puolukkakakun.

Mutta ennen kakkua ja sen jälkeen eukkomamma toki retkeili ihmetellen lounaistuulen korkealle nostamaa merenpintaa.

Meri oli vallannut osittain kesäkahvilan.

Vesi oli vallannut osittain kesäkahvilan.

Sää selkeni sunnuntaina lännestä lähtien, joten hyvä oli kävellä.

Kauempana pilkotti aurinkokin.

Kauempana pilkotti aurinkokin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *