Siirry suoraan sisältöön

Näyttelykimara Savitaipaleelta

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Hyrkkälän erämajalla Savitaipaleen Taipalsaarentien varressa on vielä kuun loppuun asti nähtävillä erittäin runsas ja värikäs näyttely, jossa seutukunnalla mökkeilevä Mauno Pulli esittelee taidettaan.

Esillä on kymmenittäin maalauksia taistelevista metsoista maisemiin ja muotokuviin

Mauno Pulli on ripustanut esille kymmenittäin maalauksia taistelevista metsoista maisemiin ja muotokuviin.

ikuttava kuva Helli-äidin viimeisestä kesästä jäi erikoisesti mieleen, samoin kuin viime vuonna maalattu abstrakti työ.

Siinä värit suorastaan hyppivät silmiin.

Siinä värit suorastaan hivelevät silmää.

,

Pulli kertoo, että hän halusi aina maalata, vaan ei muka ehtinyt, kunnes hoksasi, että on turha odottaa aikaa ”sitku”. On tehtävä nyt ja tässä,
Yläkerrassa Eevi Pihamo, koukkutyttö, on koukuttanut koko kylän pyöreän maton tekoon, hauska idea, hauskoja kuvia. Näyttely on auki vielä tämän viikon.

Gellariaankin ehtii vielä, os. Peltoinlahdentie 11, Savitaipale. Siellä on jälleen näytteillä mahtava kokoelma kansantaidetta. Olisi helpompi sanoa mitä siellä ei ole

Tässä Veli Honkanen ja Arja Toura runopäivän jälkeisenä hiljaisena hetkenä tutkailemassa kauniisti sijoiteltujen taulujen antia.

Tässä Veli Honkanen ja Arja Toura runopäivän jälkeisenä hiljaisena hetkenä tutkailemassa kauniisti sijoiteltujen taulujen antia.

 

Toisaalla hauskuuttavat jälleen savityöt.

Toisaalla hauskuuttavat jälleen savityöt.

Näyttely jatkuu ulkona entiseen tapaan. Täälläkin ehtii vielä nautiskella sekä sunnuntaiset elävän taiteen hetket, että runsaudenpulaan joutuneesta taidetarjonnasta kuun loppuun asti.

Gelleriassa on muutama kuva myös Jyrki Outiselta.

(kuva), joka tässä poseeraa Mäntyperällä, debyytti-näyttelypaikkansa pihassa.

Outinen poseeraa tässä Mäntyperällä, debyytti-näyttelypaikkansa pihassa.

Nyt hänellä on oma näyttely Savitaipaleen kirjastossa, auki vielä kuun loppuun kirjaston aukioloaikoina. Hänen töissään on väriä ja näkemystä, ja on mukava huomata kehitys, mitä on muutamassa vuodessa tapahtunut! Kirjaston näyttelystä jäi erikoisesti mieleen ohraa niittävä pappa. Kannattaa ehdottomasti käydä kätsomassa!

Art Paimensaaressa (Rautionpolku 3, Savitaipale) on esillä hieno kokoelma Osuuspankin uumenista esille tuotua taidetta.

Tässä muotokuvahuoneessa Anneli Jaakkola ja Eeva Jokipelto Aino Uskin kookkaan seinävaatteen edessa.

Tässä muotokuvahuoneessa Anneli Jaakkola ja Eeva Jokipelto Aino Uskin kookkaan seinävaatteen edessa.

Esittävän taiteen vuorossa olii lemiläisillekin hyvin tuttu Eija Vakkila, joka lauloi ja soitti blues-sävyisiä mielilaulujaan.

Eija Vakkila lauloi myös Ievan polkkaan (Savitaipaleen polkkaan) sanoittamansa Heituinlahden kylät-laulun, josta yhä edelleen puuttuu Mäntyperä....

Vakkila lauloi myös Ievan polkkaan (Savitaipaleen polkkaan) sanoittamansa Heituinlahden kylät-laulun, josta yhä edelleen puuttuu Mäntyperä….

 

Raju ukkoskuuro pakotti yleisön välillä kahville.

Raju ukkoskuuro pakotti yleisön välillä kahville.

Paimensaaressakin ehtii käydä vielä kuun loppuun asti, maanataisin näyttely huilaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *