Nyhtökauraa! – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Istun ikkunan ääressä täällä syksymaiseman keskellä. Majavan keväällä kaluamat isot haavat ovat kirjavoineet jo lehtiään, maahan on satanut värikkäitä keijujen ruokalautasia tuonne polun varteen. Lehmuskin pudottelee lehtiään, niitä, jotka hetki sitten olivat kirvojen liukkaaksi liimaamia, kiiltäviä ja tahmeita.

Satupolun varrella prinsessaiset kaatuilevat, peikkojen kotikolot vierivät lammikoihin ja suurin osa tarinalapuista ja kasvien nimistä odottaa vielä paikalleen panoa.Täytyy oikein pinnistellä, että muistaisi milloin pihassa on ollut aurinkoista, milloin talkkunat on voinut syödä hienosti ulkona!
Olihan se aika kaunista vielä silloin, kun pohjoisessa oltiin. Taisi tulla sateet vastaan vasta kotiin tullessa, ja siinähän nuo on pysyneet! Millejä ei viitsi enää laskea.

Mutta heinä kasvaa, varsinkin ne tutut, nokkoset, vuohenputki, juolavehnä ja vesiheinä, kauniimmin sanottuna pihatähtimö. Kaikki ne olisivat varsin mainiosti ihmisrehuksi käytettäviä, mutta mitä tekeekään tämä eukko! Yrittää kasvattaa kaikenlaisia kaaleja, joista täällä ilmeisesti on jotain reikälehtistä lajiketta, niissä roikkuu ohuessa rihmassa pieniä vihreitä toukkia, jotka eivät säikähdä luonnonmukaisia torjuntakeinoja. Muuta ei enää kannata kokeillakaan.

Kasvihuoneessa rehottavat eri-ikäiset tomaatintaimet, jotka vain kukkivat taikka sitten ei, jättimäiset pavut, jotka eivät kuki, mutta pyrkivät kattoluukusta ulos. Tyttären sekalaisista siemenistä kasvoi ”punainen pinaatti”, joka on kellertävä saviheinä, Ja pitkä rivi jotain, joka näytti ensin retiisiltä, sitten reikälehtikaalilta, sitten joltain mangoldilta tai endiiviltä. Toukille sekin kelpaa, ja nyt ne ovat alkaneet paksuuntua tyvestä kiinankaalin lailla. Saa nähdä uskaltaako noita maistaa!

Ikkunan alla on tontun talviruokintapaikka. Laitoin siihen ylimääräisen kauralyhteen, ja alle tontun tarinan kuvineen. Enpä arvannut, että tämä on nyt sitä muodikasta nyhtökauraa! Keltasirkut ja talitiaiset käyvät nyhtämässä siitä poikasilleen ruokaa, tuleepa siihen jo pojatkin siipiään värisyttämään. Ja kovasti nyhdetään! Mitäs laitoin siihen terveiset tontulta – pitäisikö opastaa lintuja myös tuonne kasvihuoneeseen…ei, ei! Näen jo silmissäni, miten Harmi säntäilisi siellä lintujen perässä, ja kasvihuoneen lasiseinät kilisisivät kohta sirpaleina, tomaatintaimet poljettuina!

Kasvihuoneessa siis kasvatetaan tällä hetkellä etupäässä toukkia , ehkäpä seuraavaa muotiruokaa. Se on aika hauskaa seurata sivusta tämä ruokasekoilu. Milloin mikäkin on terveellistä, tai epäterveellistä. Meillä on kyllä viljelykasvejakin ihan kunnon kotoista ruokaa, joka on terveellistä, mutta kaikkea kummallista vaan pitää saada. Sitä ihmeruokaa on lantut ja kaalit, kotoisat marjat, potut ja saahan noita nokkosia ja vesiheiniäkin syödä, kuka sitä kieltää, mutta nyhtökaura!

Oletteko katsoneet kuvaa siitä? Tuollaisia kikkareita löytyy metsäpolkujen varsilta, joskus jopa kissanjäljiltä. Ja kaupasta viedään kuulema käsistä! Eiks tää ois melkein sama , jos itse laittais kauraryyniä kuppiin ja pikkusen pähkinää ja vaikka hunajaa sekaan! Olis edes syötävämmän näköistä.

No sanotaan, että kukin tulee autuaaks uskollaan, Ja mäntyperän eukko se sitten vaan vetelee kaiken kesää viiliä ja talkkunaa, sokeria sen verran, että hampaissa ratisee. Mutta tosihan se on, ettei siten voi kauan elää, lähtöpäivä on aina vain lähempänä! Mutta kohta saa tuolta kukkapenkin laidasta omia uusia pottuja, sitten ruokavalio laajentuu sillillä, voilla ja potuilla ja ehkä tomaateilla. Voi olla, että nuo hyvin rei´itetyt kasvikset saa jäädä tältä kesältä!

mp7pieni
Ai niin, on täällä Mäntyperällä tuoreempaakin nyhtökauraa. Muutamassa paikassa oli talvella kaura-automaatti, ja kun keväällä tyhjensin ne maahan, niin hyvin vahvakasvuisia pieniä kaurapeltoja on kasvanut sinne tänne. Harmillisin on keskellä kasvimaata. Toivotan sinne tervetulleiksi kaikki nyhtämään. Kaura lähtee helposti juurineen, ja kasvaa niin tiheästi, ettei haitallisia rikkaruohoja sekaan mahdu.

Minun Harmini mielestä tontilla on tosi paljon voimaruokaa . Toi juuri lahjan eukollekin, jälleen harmaa pieni myyrä, jonka kauniisti kiitellen vein lyhyestä hännästä roikottaen pihalle. Kaikkia saaliitaan se ei viitsi portaallekaan asti tuoda, vaan polun varrelta löytyy päivittäin nirhattuja jyrsijöitä, jotka kenties pitäisi marinoida kermassa ennenkuin ne kisulle kelpaisivat. No, minulle riittää pelkkä niskatpoikki käsittelykin, mutta jos toivoa saisi, olisi mukavaa jos Harmi opettelisi vielä hautaamaan ne pois satupolulta.

No niin, tässä taas tällaisen ruokarajoitteisen entisen koulunkeittäjän purputusta. Onneksi omista lapsista ei ole tullut sinnepäinkään, äitiä osataan kyllä neuvoa terveellisempään suuntaan! Myö Harmin kanssa mässäillään täällä kuitenkin ihan oman maun mukaan – ja kieltämättä rahapussinkin. Se kun tuppaa littaantumaan jo niin pieneks, että on koko ajan hukassa!

Mukavaa marjastus- ja sienestyskesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *