Eukkomamma ehti viimein mieluisan kesäpuuhan pariin, mattopyykille.
Vaikka perinteisesti mattoja pestiinkin laiturilla, vetten päällä ja järvessä huuhdellen, maalle rakennettu matonpesupaikka kelpaa eukkomammalle mainiosti. Mainiommin. Likainen vesi menee viemäriin, eikä selkä pystyssä seisten pestessä kipeydy.
Lemin kunnan ilmaiset mattopyykkipaikat ovatkin mainio palvelu kuntalaisille ja mökkiläisille, mistä iso kiitos. Yksi iso puute ainakin kirkonkylän pyykkipaikkaa silloin tällöin vaivaa – veden puute.
Ei ole ihan yksi kerta, kun eukkomamma on soittanut kuntaan hanojen työntäessä tyhjää ilmaa. Apu on löytynyt jotakuinkin nopeasti, miehen tai kahden muodossa, ja pyykkäys on päässyt jatkumaan. Mutta jos kuivuus koittaa muulloin kuin arkipäivänä ennen puoli neljää, ei apua ole luvassa. Eli iltaisin ja viikonloppuisin – jolloin pyykkäreitä todennäköisesti on eniten – on turha hanikankääntelijää odottaa.
Joku hanikka siellä uimalan luona olevassa kopissa on, josta vesipumpun saa uudestaan päälle. Se ei varmastikaan ole kovin vaikea juttu, etteikö matonpesijä osaisi sitä itsepalveluna kääntää – hätätilanteessa. Jos olisi ohjeet ja lupa.
Voi tietysti olla, että hanikka halutaan suojella ilkivallalta eikä siksi ole kenen tahansa milloin tahansa käänneltävissä. Kun kuitenkin vettä on vieressä’ täysi järvellinen, eukkomammalla on toinenkin ehdotus: venelaiturin laitaan laitettaisiin raput, jolta veden nosto ämpärillä onnistuisi helposti. Ponttonit nostavat laiturin niin korkealle veden pinnasta, ettei kauhominen nyt onnistu. Ja rannassa vettä taas on niin matalasti, että ämpäriin tulee yhtä paljon hiekkaa kuin vettä.
Vaikka onnistuuhan se matonpesu puoliämpärillisäkin. Reissuja rantaan tulee vain tuplasti. Kokeiltu on.
Toinen itsepalvelun paikka olisi kirkonkylän katuvaloissa. Jospa jossakin olisi veronmaksajalle hanikka, josta sivukatujen katuvalot saisi pois toukokuussa ja takaisin päälle elokuussa. Ettei niiden tarvitse auringon kanssa kilpaa paistaa ja tyhjiä teitä valaista.