Siirry suoraan sisältöön

Tukkilautoilla ja Vuoksen rannoilla

Valokuvaaja ja elokuvaaja Hannu Peltomaa täytti Lemin Taikalyhdyn seinät omilla valokuvillaan ja Valokuvaamo Imatran kuva-aarteilla.

Mukana näyttelyssä on myös kuva Peltomaasta itsestään tukkilauttojen riisujana.

Mukana näyttelyssä on myös kuva Peltomaasta itsestään tukkilauttojen riisujana.

Ensonrannan riisujat -näyttely on osa Taikalyhdyn kesänäyttelyä. Aiemmin Imatran Vuoksenniskalla esillä ollut näyttely kuvaa tukkityötä nuoren Peltomaan kuvaamana.

Hän kuvasi tukkilauttoja myöhemminkin, nyt värien kera.

Hän kuvasi tukkilauttoja myöhemminkin, nyt värien kera.

Hannu Peltomaa toi Lemille laajan kokoelman historiallisia, joita hän on ottanut talteen Valokuvaamo Imatran negatiiveiltä.

Hannu Peltomaa toi Lemille laajan kokoelman historiallisia, joita hän on ottanut talteen Valokuvaamo Imatran negatiiveilta.

 

Myös Pekarin kauppiasperhe kävi kuvauttamassa itsensä Imatralla.

Myös Pekarin kauppiasperhe kävi kuvauttamassa itsensä Imatralla.

 

Taikalyhty esittelee myös Peltomaan kotialbumin kuvia. Melontakuvan taustalla Kaukopään tehdas.

Taikalyhty esittelee myös Peltomaan kotialbumin kuvia. Melontakuvan taustalla Kaukopään tehdas.

Tutuksi tulleeseen tapaan Taikalyhty on myös elokuvateatteri. Elokuvaajana Hannu Peltomaa kuvasi muun muassa Matti Kassilalle – muun muassa Imatran koskea. Se kuohuu nyt kirjakaupan takahuoneessa.

Lauri Sinkkonen kuvasi 1950-luvulla Ruokolahti-seuralle leivän tarinaa pellolta pöytään. Leipojana filmillä on  Pekarin veljesten äiti Ulla Pekari. Hannu Peltomaan kooste elokuvasta kuuluu Taikalyhdyn  elokuvaohjelmistoon.

Taikalayhdyn avajaisia vietettiin lauantaina. Aapo Pekarin (vas.) vieraana oli muiden muassa Matti Maunu.

Taikalayhdyn avajaisia vietettiin lauantaina. Aapo Pekarin (vas.) vieraana oli muiden muassa Matti Maunu.

Taikalyhdyn näyttely on avoinna 15.8.2016 saakka tiistaista sunnuntaihin kello 12-16.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *