Siirry suoraan sisältöön

Huttulan koululaiset koolla omin eväin

Teksti Sari Harkko

Entisten Huttulan koululaisten tapaaminen järjestettiin 6.8.2016 Huttulan kodalla. Paikalle oli saapunut runsaasti koululaisia eväiden kanssa, kuten kutsussa oli pyydetty.

Kodan pihamaa täyttyi vanhoista koulukavereista.

Kodan pihamaa täyttyi vanhoista koulukavereista. Kuva Taito Salmi

Tuon aikaiset eväät olivat ruisleipäpalaset runttuisessa moneen kertaan käytetyssä voipaperissa. Joku oli muistanut ottaa myös aapisen ja lasisen maitopullon reppuun. Henkilökunnasta paikalla olivat opettaja Sakari Toiviainen ja keittäjä Mirjami Kouvo.

Yleisimmät tervehdykset lienevät olleet ”Kuka sie oot, herranjestas? En olis tuntent siuta jos oisit vastaa tult.”

Kuulumisten vaihdon lisäksi keskusteltiin kovasti kouluruoista. Keittäjältä tiedusteltiin mm. veripaltun valmistusmenetelmää. Sitä tarjoiltiin valkokastikkeen kera. Muita kouluruokia olivat hernekeitto, lihakeitto, makaronivelli ja kaurapuuro. Lauantaisin oli useasti marjapuuroa, jonka kanssa sai maitoa. Marjapuuroainekset saatiin koululaisten itse poimimista puolukoista.

Airi Taipale muisteli, että tytöt käyttivät tuohon aikaan kouluasuna mekkoa ja esiliinaa. Saappaat olivat perusjalkineet syksyllä ja keväällä, talvella käytettiin monoja. Talvella sopi myös käyttää hiihtohousuja. Useimmat tulivat hiihtäen kouluun.

Joskus koulumatkaan saattoi kulua pitkäkin aika, vaikka asui koulun vieressä, koska oli käytävä saattamassa paras kaveri kotiin toiseen kylään, kuten Hannes Huttunen muisteli.

Allekirjoittanut aloitti ensimmäisen luokan Huttulan koulussa vuonna 1971. Koulutaivalta ei Huttulassa kuitenkaan jatkunut pidempään, koska koulun toiminta loppui vuonna 1972.

Muistoja elvytettiin myös Huttulan seudun historiateosta apuna käyttäen.

Muistoja elvytettiin myös Huttulan seudun historiateosta apuna käyttäen. Kuva Mari Joutjärvi.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *