Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Oltiinhan siellä taas Imatran ajojen tunnelmia haistelemassa mekin. Kesäiseen kaupunkiin tulikin melkoinen väentungos, parkkipaikat olivat kaukana ja bajamajoista loppui paperi.
Kun katsojat ylittivät ajotietä paremmille paikoille, näytti että Mannerheimintien suojatiellä tässä ollaan.
Mutta aurinko paistoi lähes helteisesti ja vaikka ei Jarno Saarisen museonäyttelyä ehdittykään katsomaan, olivat Imatran ajot vielä sunnuntainakin mahtava tapahtuma.
Katsojille oli rakennettu myös ihan oikeita katsomoita, tämä on koulun pihan leikkipaikalta, eli takaa päin otettu kuva.
Siinäpä ovat kuin kanat orrella, ja lapsilla oli mukavaa selän takana kiipeilytelineissä ja keinuissa.
Vauhdit radalla nousivat jopa yli 300:an. Ja aika hurja lento sattui liikenneympyrän kohdallakin, jossa rata oli muutettu kaarteeksi. Yksi pyörä ei taipunutkaan mutkaan, vaan lensi aitaan ja kuski yli yleisön puolelle. Jo aikaisemmin Open 1000 -luokassa yksi pyörä jäi pahaan paikkaan, ja pienen keskeytyksen jälkeen tavanomaisen kymmenen kierroksen sijaan ajettiinkin vain kuusi kierrosta.
Ja vaikka voiton tässä luokassa veikin belgialainen Vincent Lonbois, niin hienosti kakkosena Erno Kostamo, ja kolmosena Pauli Pekkanen.
Ennen lehmuskujaa oli hidastemutka, mutta ihan lähelle ei päässyt tietenkään.
Tässä ”rauhallista” kaarreajoa.
Sivuvaunuluokassa kaarrekin näytti aivan hurjalta, kun koppiorjan, eli takana tasapainoa hakevan naisihmisen piti nopeasti vaihtaa peppua puolelta toiselle.
Pelotti, että putoo se, tai ainakin peppu liippaa tienpintaa!
Sivuvaunuluokan voittaja oli Pekka Päivärinta (tuonee mieleen jotain muutakin vauhdikasta urheilua tuo nimi) ja Kirsi Kainulainen.
Ja tietenkin, kun rata oli kierretty ja voittajat selvillä, ajettiin aina se kunniakierros, kiitettiin yleisöä,ja poltettiin kumia!
Kolmen päivän huumaava meteli kaupungissa sai mukana olleen toivomaan, että järjestäjät ja kaupunki olivsiat muistaneet jakaa korvatulppia sairaille ja muuten rauhaa kaipaaville.