Siirry suoraan sisältöön

Stam1nan juhla on koko Lemin juhla

Stam1nan 20-vuotisjuhla on tuonut Lemin kirkolle väkeä läheltä ja kaukaa. Kahden juhlakonsertin viikonloppu ja toista viikkoa kestävä näyttely ovat festivaali vailla vertaa.

Juhlanäyttelyn avajaisissa perjantaina saivat Teppo Velin (oik.), Emil Lähteenmäki, Pekka Olkkonen, Antti Hyyrynen ja Kai-Pekka Kangasmäki jakaa nimikirjoituksen jos toisenkin.

Juhlanäyttelyn avajaisissa perjantaina saivat Teppo Velin (oik.), Emil Lähteenmäki, Pekka Olkkonen, Antti Hyyrynen ja Kai-Pekka Kangasmäki jakaa nimikirjoituksen jos toisenkin.

Vanhaan pappilaan on koottu kattava ja mittava näyttely yhtyeen jo kaksi vuosikymmentä kestäneestä taipaleesta Tapiolan kellarin treenikämpästä maan- ja maalilmanmaineseen.

Näyttelyn avajaisiin saapui täysi tuvallinen faneja ja ihailijoita, muiden muassa koulukeskuksen yhdeksäsluokkalaiset opettajineen.

Näyttelyn avajaisiin saapui täysi tuvallinen faneja, muiden muassa koulukeskuksen yhdeksäsluokkalaiset opettajineen.

Stam1nan ohella juhlaan aihetta on myös Lemin kunnalla ja järjestöillä ja niiden tekemällä nuorisotyöllä. Yhtye ei ole unohtanut sitä, ja siksi se lahjoittaakin konserttien tuoton lyhentämättönä Lemin kunnan nuorisotyöhön.

Sekä näyttelyn avajaisissa että perjantain konsertin välispiikeissään Antti ”Hyrde” Hyyrynen toi vahvasti esiin sen, kuinka kunta, nuorisoseura, 4-yhdistys ja muut yhteisöt auttoivat yhtyeen alkuun.

Ja kuten yhtyeen alkuvuosien tapahtumisssa Lemin nuorisoseuran talolla Tapiolassa, nytkin lippuja tarkasti 4-yhdistys ja makkaraa ja kahvia myi VPK:n naisosasto.

-Jos olette ihmetelleet, miksi aina mainostamme Lemiä, niin nyt näette syyn, Hyrde kertoi ulkopaikkakuntalaisille.

-Lemin kunta on Rasvattu kone…

Stam1na vauhdissa Tapiolan lavalla.

Stam1na vauhdissa Tapiolan lavalla perjantaina.

Stam1nan perjantainen – ja varmasti myös tänään lauantaina soitettava – kattoi yhtyeen uran alkuvuosista lähtien. Vanhimmat kappaleet kuultiin aidoissa kokoonpanoissa. Basisteina alkuvuosina toimineet Jaakko Häkli, Paavo Alander ja Tero Nordlund nousivat vuorollaan Tapiolan lavalle.

Stam1nan ohella kahden illan konserteissa kuullaan viittä muutakin yhtyettä. Pejantaina kuultiin Madredia ja Waltaria, tänään lauantaina ovat vuorossa Kasvoton ja FM2000.

Waltari oli toinen Stam1nan lämppäreistä perjantaina.

Waltari oli toinen Stam1nan lämppäreistä perjantaina. Solisti Kärtsy Hatakka pani parastaan, mutta tunnelma nousi Tapiolan kattoon vasta Stam1nan myötä.

Stam1naa tultiin Lemille kuulemaan kaukaakin – Moskovasta ja Slovakian Bratislavasta saakka. Slovakialaisille Peter Hlavatylle ja Lukas Chudylle vierailu Lemillä on ollut unelmien täyttymys. Jos eivät Stam1nan jäsenetkään osanneet odottaa näin laajaa fanimatkailua, Peter ja Lukas olivat puolestaan otettuja vastaanotosta, jonka he yhtyeen taholta saivat.

Lukas (3. vasemmalta) ja Peter pääsivät yhteiskuvaan idoliensa kanssa.

Lukas (3. vasemmalta) ja Peter pääsivät yhteiskuvaan idoliensa kanssa.

 

He tapasivat myös Hyrden isän Pekka Hyyrysen (vas.).

He tapasivat myös Hyrden isän Pekka Hyyrysen (vas.).

 

Uni on käynyt todeksi, iloitsivat Lukas (vas.) ja Peter perjantain konsertin jälkeen. He kiittivät Tapiolan hienoa akustiikkaa, upeata tunnelmaa ja tietenkin Stam1nan mahtavaa lavaesiintymistä.

Uni on käynyt todeksi, iloitsivat Lukas (vas.) ja Peter perjantain konsertin jälkeen. He kiittivät Tapiolan hienoa akustiikkaa, upeata tunnelmaa ja tietenkin Stam1nan mahtavaa lavaesiintymistä.

Lauantaina he nauttivat sitä lisää, kuten noin puolet perjantaina keikan nähneistä ja kuulleista.

Stam1nan toinen juhlakonsertti alkaa tänään lauantaina kello 18 Tapiolassa. Näyttely Vanhassa pappilassa on avoinna tänään kello 18 saakka, ja huomisesta eteenpäin 21.8. saakka joka päivä kello 11-16.

Aiheesta aiemmin Lemin Kirjavassa.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *