Siirry suoraan sisältöön

Suomi 100 – Lemilläkin juhlitaan

Suomen itsenäisyuyden satavuotisjuhlinta näkyy ensi vuonna myös Lemillä. Työryhmä on koonnut jo ideoita erilaisiin juhlallisuuksiin ja odottaa niitä myös kuntalaisilta.

Lemiläiset potut kuuluvat myös juhlavuoden ohjelmaan, on työryhmä tuumannut.

Lemiläiset potut kuuluvat myös juhlavuoden ohjelmaan, on työryhmä tuumannut.

Juhlatyöryhmän kokoamissa ja kehittelemissä ideoissa on runsaasti paikallisväriä. Idealistalla ovat muun muassa murreseminaari, virsimaraton, vanhojen valokuvien näyttely ja Jalkosalmi-päivä heinäkuussa. Itsenäisyyspäivän pööjuhlaan on kaavailtu kavalkadia tunnetuista lemiläisistä persoonista ja heidän lentävistä lauseistaan.

Juhlavuosi on esillä myös musiikkijuhlilla, ja sitä voi kunnioittaa myös puita istuttamalla.

Juhlatyöryhmä kokoontuu seuraavan kerran syyskuun 8. päivänä kello 18 kunnanvirastolla. Kokoukseen ovat kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *