Isän tyttö – Mäntyperän kuulumisia

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Tänä vuonna isänpäivä valkenee lumisena, puhtaan valkoisena. Mieleen tulee uni, jonka näin kauan sitten, joitakin aikoja sen jälkeen, kun olimme saattaneet isän haudan lepoon.

Maisema unessa oli hyvin kirkas, olin isän kanssa jonkinlaisella loivalla rinteellä. Isä istui kivellä ja katseli kun poimin kukkia, valkoisia kukkia, joita rinne oli täynnä. Olin unessa pieni tyttö, isän tyttö. Olo oli hyvin turvallinen, tiesin, että isä odottaa.

Kaikki pihan kukkaset ovat nyt peittyneet valkeaan. Lumi on kaunista ja pehmeää. Ruokintapaikalla linnut odottavat, että veisin niille uuden rasvakakun nakutettavaksi. Ja automaattikin on täytettävä auringonkukansiemenillä. Täytän, vaikka tiedän, että kohta siinä ovat niin oravat kuin närhitkin herkuttelemassa.

Lapsuudessani  meillä oli aina linnunlaulupuu keittiön ikkunan alla. Isä toi siihen jonkinlaisen karahkan ja vähiä herkkuja siihen linnuille ripustettiin – en enää muista mitä. Silloinhan vähistä läskeistäkin varmasti tehtiin soossia, kuivista leivistä leipäressua, eikä kaupassakaan mitään linnunruokaa sodan jälkeen ostokorteilla tarjolla ollut. Mutta liekö isän perintöä, minulla on. Ehkei aina itselle, mutta linnuille kyllä.

Sisarusten kanssa on viime aikoina aika paljon muisteltu lapsuutta, ja ihmetelty miten eri tavalla asioita muistamme. Yhdestä asiasta olemme samaa mieltä. Minä olin ”isän tyttö”, ehkä jopa lempilapsi. Kaikella tavalla isä kannusti minua ja odotti minusta paljon.Pitipä kerran humalapäissään äidille ja minulle puhuttelun yöllä:äiti ei kuulemma osannut kasvattaa minua kunnollisesti niin, että osaisin aikanani käyttäytyä presidentin linnassa!

Sodan jälkeen isät olivat aika rikki, viinaa kului, eikä se elämä niin auvoista aina ollut muutenkaan. Joku saattoi toikkaroida pistoolin kanssa, ja armeijan remmillä selkään saimme, minäkin.

Elämä oli pitkään tosi tiukkaa. Opin ompelemaan perheelleni vanhoista vaatteista käypäsiä – itsellenikin tein takin ja hatun vanhasta takista ja samanvärisetä neuleesta, joista isä sitten otti kuvan oikeen lehteen – olihan hän odottanut minusta muotialan taiteilijaa. Vanhoja valokuvia katsellessa muistan, kuinka paljon tätä isän unelmaa omassa perheessäni tulinkaan toteuttaneeksi! No, piti minusta tulla myös näyttelijä- laulaja, näihinkin isä kannusti kaikin tavoin, kunnes kulttuuripuoli jäi satujen lukuun ja lasten kanssa piirtelyyn.

Mutta rakas isä, sinä joka yhä istut odottamassa, kun näitä eloni kukkaketoja kuljen, älä huoli, minulla on kaikki hyvin.

Vaikka ihmiset useinmiten näkevät minut tällaisena: tukka hapsottaen, kymmeniä vuosia vanha Yves Rocherin  takki päällä, yhtä vanha pitkä villatakki sen alta pilkottaen, kaverin vanhat housut, ja telttakankaalla pohjistaan paikatut vanhat Kuomat jalassa, niin niiden sisällä asuu yhä se sinun tyttösi, unelmia pullollaan. Kuvittelee yhäti kirjoittavansa sen satukirjan, pitävänsä ensi kesänä ihan oman taidenäyttelyn, ottavansa kohta jälleen käyttöön ompelukoneen.

Vuosien jälkeen aloitin oikean laulamisenkin jälleen, isä. Ja ehkä sinun unelmasi minun teatteriurastanikin on hiukan käynnissä: Honey Bambi naurattaa silloin tällöin ihmisiä, ja Mummokuningatar kertoo lapsille satuja – omiaan.
Tiedäthän sinä sen. Sinä olet siellä, missä kaikki kirjat ovat avoinna, suuressa Totuudessa. Minulla on siitä hyvä mieli. Kun nyt sytytän sinulle tämän kynttilän tuonne omaan pihaani toivon todella, että jälkipolvet voisivat ajatella samalla tavalla aikanaan sytytellessään omilleen muistojen tulia. Muistoja toivon tietenkin kertyvän heille vielä pitkään, pitkään!

isanpaiva

Tässä kuvassa on ketunnäköinen otus jaloissani. Se on minun rakas kissani, Harmi. Sinä piirtää huitaisisit siitä hetkessä näköisen kuvan, minulla on vielä oppimista. Muistan, kuinka uskomattomia olivat sinun teatterilavastuksesi, ja kuinka naapurien lapset kadehtivatkaan ikkunamaalauksiamme. Luulen, että teit ne alaikkunoihin kuitenkin siksi, ettei kukaan näkisi köyhyyttä ikkunoiden sisällä.
Minulla on ikkunat täynnä kaktuksia, sillä ne jotenkin säilyvät parhaiten hengissä tässä viileässä mökissä. Monet muut palentuvat. Mutta juuri nyt valkoinen marraskuunkaktus aukoo nuppujaan. Päivällä ne eivät oikein sisältä näy, mutta illan pimetessä ne mustia ruutuja vasten ovat upeita! Juuri nyt ne ovat tärkeitä , valkoiset kukkaset. Minulla on ikävä sinua , isä, hyvällä tavalla ikävä.

Ensi viikolla sataa kuulema vettä. Hui, se tietää taas liukkaita kelejä. Olkoon Varjelus kaikkien isien ja heidän lastensa mukana liikenteessä ja arjen askareissa.

Isänpäiväonnittelut Mäntyperältä – vaikkapa jokaiselle päivälle!

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *