Siirry suoraan sisältöön

Lisää autoja

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Aurinkoa riitti myös Pettilässä toissa viikonloppuna, jossa Veskansan  20-vuotisjuhlaan saapui mukavasti väkeä.

veskansa2

Tarjolla oli oikein oman valinnan mukaan täytekakkua kahvin kanssa vitosella, ja sen päälle sai vielä kakkuarvan! Kakkuja oli mahdoton määrä, kaikki niin kauniita ja maistuvia, ja itse sai määrätä jopa palasensa koon. Oli yllätys, että maistamani makoisa mansikka-kermakakku olikin ystävän tekemä  ..taisivat olla talkootyötä muutkin!

Sehän on Veskansalle tuttua, talkootyö! Oli keitetty valtavat määrät mainiota hernerokkaa, lettuja  ja makkaraa paistettiin, kahvia juotiin, oli tervanpolttoa, paikallisia pottuja ja sipuleita, leivonnaisia. Mitäpä tuolta puuttui!

Oli jopa taidenäyttely, hyvin erikoisesti ripustettu! Eero Korholan kauniit luontokuvat puolapuilla! Sitä sai pikkusen etsiä, mutta löytyi lopulta Kirppari-huoneesta tungoksen takaa.

veskansa1

Ja sitten tietenkin kansa valui tekonurmea kohti tervanpolton savujen tuoksu nenässään, kutka silmissään. Juontajana jälleen tuttuun tapaan Matti Kyllönen, joka selostuksen väliin kertoi myös viimeisimpiä tietoja formuloista, kuinka menee Bottaksella, kuinka Kimillä.

Mutta sitten jälleen polkuformuloitten pariin  ”polkimet on jääneet hankalina pois,  mutta nimi säilyy!” tuumasi Matti. Ja vauhtia riitti näilläkin autoilla,kuten kuvasta näkyy!

veskansa3

Yrittäkääpä muuten panna paremmaksi kuin Tiia Tapanainen. Hän esitti Veskansa-kronikan, joka oli suloisesti soinnutettu sataanseitsemäänkymmeneen S-sanaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *