Tunnelmointia kesäillassa harmonikalla ja pianolla

Lemin musiikkijuhlien perjantai-illassa 28.7. nautitaan kansanmusiikista. Illan taiteilijoina kuullaan harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen ja
pianisti Timo Alakotilan duoa.

Maria Kalaniemen harmonikkaa kuullaan Lemin kirkossa viikon päästä perjantaina. Kuva Elina Brotherus.

Maria Kalaniemen harmonikkaa kuullaan Lemin kirkossa viikon päästä perjantaina. Kuva Elina Brotherus.

Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila tutustuivat Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosastolla vuonna 1991. Kalaniemi teki lopputyötään ja pyysi Alakotilaa soittamaan kanssaan.

– Olin kuullut Timoa, ja ajatellut että onpa ihana muusikko – halusin tehdä töitä hänen kanssaan, Kalaniemi kertoo.

Siitä alkoi yhteistyö, joka on jatkunut nyt jo yli 25 vuotta.

– Ollaan soitettu enemmän ja vähemmän yhdessä läpi vuosien. Duotyöskentely on meille molemmille sellainen tärkeä henkireikä, kun omat proggikset vetävät muuten milloin mihinkin suunta..

Duon musiikillinen paletti on laaja. Kalaniemi sanoo, etteivät he ole halunneetkaan sitä erityisemmin rajata:

– Me soitamme sitä musiikkia, mistä pidämme. Musiikkia kaikilla mausteilla!

Ohjelmiston runkona on suomalaista ja suomenruotsalaista kansanmusiikkia, seassa omia sävellyksiä ja improvisaatiota. Tyyli vaihtelee lyyrisista ja kauniista, miltei meditatiivisista kappaleista räiskyvämpiin.

Lemillä duo esiintyy kirkossa, ja Kalaniemi kertoo, että kappaleet on valittu ympäristöön sopiviksi:.

– Keskitymme sellaisiin kesäiltaan sopiviin, tunnelmallisiin sävellyksiin

Mukana on kauniita menuetteja, joita soitetaan paljon esimerkiksi häissä, ja muutama laulukin. Klassikoista kuullaan ainakin Konsta Jylhän Vaiennut viulu.

– Se on mahdottoman ihana kappale, Kalaniemi huokaa.

Lemin-konsertista Kalaniemi toivoo kuulijoilleen ennenkaikkea rentouttavaa ja rauhoittavaa kokemusta:

– Ajatus on, että konserttiin voi tulla ja laittaa vaikka silmät kiinni – olla vain ja nauttia.

Lemillä Maria Kalaniemi ei ole aiemmin käynyt, mutta Lemin musiikkijuhlista hän kyllä on kuullut. Niillä vierailuaan hän odottaa mielenkiinnolla:

– Aina on kiva tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Se oikeastaan muusikon ammatissa parasta onkin.

Kansanmusiikkikonsertti Kuujärvi Lemin kirkossa perjantaina 28.7. kello 19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *