Viimepäivien säät ja kelit ovat tuoneet elämään jännitystä. Eniten jännittää se, pysyykö kauppareissulla pystyssä.
Räntä suli sohjoksi, joka jäätyi röpelöksi, johon jalalla on vaikea saada otetta.
Ei käy teiden ja käytävien kunnossapitäjiä kateeksi. He ovat jalankulkijaraivon, ainakin sisäisen kohteena. Moni kiroaa kulkiessaan; hiekkaa ei ole riittävästi turvalliseen jalankulkuun, mutta sitten jossain kohtaa niin paljon, että avuksi otettu potkukelkka ei kulje.
Edes liukuesteiden kanssa ei jäätiköstä saa kunnon otetta, kun nasta lyö tyhjää röpelön kolossa. Kävelystä on tullut taitoastelua.
Hiekkaa on, mutta se pakenee jäisiin uriin toimettomaksi.
Hiekkaa pitäisi olla matoksi asti, sellaiseksi, joka tasoittaisi röpelön turvallisesti astella. (Ja jota sitten viikon, parin päästä kirottaisiin, kun jää on alta sulanut.)
Ehkä nyt sopisi toivoa pakkasta ja kunnon pyryä, joka peittäisi kevään merkit teiltä ja poluilta…
Kun maalla on vaarallista, järven jäällä on tasaisen turvallista. Nietoksia on paikoin tarpomiseen saakka, mutta ei liiaksi. Paljasta jäätä on niin vähän, että liukastumisen vaara on olematon.
Mutta ensin pitää päästä rantaan. Nastakengille, kävelysauvoille ja potkukelkalle on siinä operaatiossa käyttöä. Tai autolle ja sen nastarenkaille.