Siirry suoraan sisältöön

Satu Haikon ja Mikko Haikon maisemia Vanhassa pappilassa

Lemin Vanhan pappilan kesäkuun näyttelyn ovat pystyttäneet sisarukset Mikko Haiko (s. 1984) ja Satu Haiko (s. 1991). Esillä on valokuvia, maalauksia ja hiilipiirroksia.

"Nimetön" on yksi Satu Haikon vahvavärisistä öljyvärimaalauksista. Kuvassa osa teoksesta.

”Nimetön” on yksi Mikko Haikon vahvavärisistä öljyvärimaalauksista. Kuvassa osa teoksesta.

Yhteisäyttelyn nimi on ”Maisemasta”. Näyttely on lemiläislähtöisten sisarusten ensimmäinen yhteisnäyttely.

Mikko Haiko on vastavalmistunut taiteen maisteri Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkekoulusta valokuvataiteen linjalta. Viime syksynä hän piti oman valokuvanäyttelyn Lemin vanhassa pappilassa, tänä vuonna hänellä on ollut oma näyttely Tampereella.

Nyt Lemillä nähtävät valokuvat poikkevat viime syksynä nähdyistä. Pienikokoiset maisemakuvat on alumiinille tulostettuja pigmenttivedoksia.

Mikko Haikon "Maisema nro 3" ja kesämaisema pappilan ikkunasta.

Mikko Haikon ”Maisema nro 3” ja kesämaisema pappilan ikkunasta.

 

Satu Haiko on suorittanut kulttuurialan ylemmän AMK-tutkiinon soveltavasta taiteesta Turun ammattikorkeakoulussa. Kuvataiteilijan AMK-tutkinnon hän suoritti aiemmin Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Häneltä on Lemin näyttelyssä sekä maalauksia että hiilipiirroksia.

"Utu" on yksi Satu Haikon hiilipiirroksista.

”Utu” on yksi Satu Haikon hiilipiirroksista.

Haikojen Maisemasta -näyttely on esillä Vanhassa pappilassa 29. kesäkuuta saakka.Pappila on avoinna su-pe kello 11-15.30 ja la kello 9-13. Juhannusviikonloppuna se ei ole avoinna.

Ehkä jo juhannuksen jälkeisellä viikolla, mutta viimeistään heinäkuun ensimmäisellä viikolla pappilaan tulee myyntiin Lemin murresanakirjan toinenkin osa.

 

Korjattu ensimmäiseen kuvatekstiin oikea teoksen tekijä ja lisätty kolmas kuva 12.6. kello 13.20.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *