Siirry suoraan sisältöön

Lemin seurakunnan tilinpäätös ei vielä käsittelyssä

Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvoston maaliskuussa pöydälle jättämät Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakuntien tilinpäätökset viime vuodelta hyväksyttiin kirkkoneuvoston keskiviikkoisessa kokouksessa. Lemin seurakunnan tilinpäätös ei vieläkään ollut neuvoston listalla.

Nyt hyväksytyt tilinpäätökset olivat molemmat alijäämäisiä: Taipalsaaren seurakunnan alijäämä oli 85.495,15 euroa ja Savitaipaleen seurakunnan alijäämä 73,386,48 euroa.

Molempien seurakuntien kohdalla tehtiin myös viimeiset muutokset vuoden 2018 talousarvioihin.

Kirkkoneuvosto teki nyt päätöksen Lemin seurakuntatalon asunnon vuokrasopimimusten irtisanomisesta. Irtisanomisaika on kuusi kuukautta toukokuun lopusta alkaen. Asukas Pirjo Torvi-Piira oli huhtikuun alussa pyytänyt, että hän puolisoineen saisi jatkaa asumista asunnossaan.

Myöskään Lemin maatalousnaisten oikaisuvaatimus seurakuntatalon käyttökieltopäätökseen ei tuottanut tulosta. Kirkkoneuvosto päätti nyt, että kaikki toiminta talossa päättyy 31. toukokuuta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *