Siirry suoraan sisältöön

Hakamäellä sekä talkoo- että juhlapäivä

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Maanantaina  Savitaipaleen Hakamäellä tehtiin monenlaista talkootyötä. Tässä kuvassa Erja Ruohio ja Risto Huttunen  siivoavat särentäaidan teon jälkiä.

SSCN1142(1)

Vanha aita on purettu ja sahattu polttopuiksi, niiden takana näkyy uusi aita. Aidasnäreet olivat kuulema hiukan kierteisiä,  joten ”särentä” oli vaikeaa, kertoo Huttunen, joka kantaa kasalle ylimääräisiä aitapuita. Erja Ruohio taas otti tarkasti talteen pikkuroskat, kaarnanpalat ja tikut, pataan aikoi panna ja värjätä upeita harmaan sävyisiä lankoja.

Museotuvan eteisessä on  valmiita kasvivärjäyksiä  – aivan upeita sinisen sävyjä tulee esimerkiksi paljon parjatusta lupiinista…

SSCN1135(1)

Pehkuvajan katto on päässyt lahoamaan, tässä aluslautoja päreiden alle sovittelevat vasemmalta kesäopas Nuutti Korhonen, Tapani Lapatto ja Ismo Hölsä.

SSCN1141

Talkoopäivänä museolla riitti sekä talkoolaisia että ihmettelijöitä, siellä voi muuten lasiseinän läpi katsella kuinka mehiläiset sen hunajansa säilövät…

Tulevia  tapahtumia Savitaipaleen Hakamäellä on myös Lasten oma museopäivä tiistaina 16.7.

28.7. on perinteinen Hakamäkipäivä,  jota nyt vietetään kasvivärjäyksen merkeissä.

4.8. kesäkauden päättää Kansallispukupäivä. Se alkaa Perinnejumalanpalveluksella kirkossa, mielellään kansallispuvuissa, ja kirkkokahvit juodaan sitten Museotuvalla.

Toisena kesäoppaana on viimevuoden tapaan Emma Vanhanen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *