Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Keskiviikkona 26.6. kymmenen kieppeillä oli vaan lähdettävä alaspäin, kotisille alkoi olla kiire. Olimme vielä yllättävän kaukana. Kuitenkin jonkinlainen jarru oli matkantekijöitten mielessä koko ajan – ei vielä, ei vielä…
Jarrutellaan Ylläkselle. Kiertelemme katselemassa tuttuja mökkejä – voi, että kun olisi vielä aikaa! Harakka nauraa haikeudelleni, räkätti puikahtaa pusikkoon. On lämmintä ja kaunista. Mieli tekisi tutuille poluille, mutta päätämme kerätä voimia ”Hulluimmassa kyläkaupassa (jo vuodesta 1950)”, sen oivallisessa Routa-ravintolassa. Ja todella nautitaan – lohikeitto on varsin mainio!
Maisematien levikkeellä ihailen vanhoja puunkänkkyröitä, käki kukkuu vimmatusti alempana kuusikossa, punakylkirastaskin lurittaa ja järrit surisevat täällä niinkuin muuallakin. Puolen päivän jälkeen alkaa tuntua helteiseltä, +19, ja lähes pilvetöntä! Nyt on nähtävä avaruus maisemahissin kyydistä ja tunturista!
Tapaamme yllättäin savitaipalelaisia, harvinaisesta tapauksesta otettiin tietenkin kuvia. Tuntureilla on aina ihmetelty hurjia laskettelijoita, mutta yhtä hurjan näköistä tämä kesäinen urheilu, alamäkipyöräily! Ei muuta kuin kerta toisensa jälkeen hissillä ylös, ja sitten jyrkkää rinnettä alas, vaihtoehtoisesti helpompaa(!) tai vaikeampaa reittiä!
Eelin kauppa on yhä voimissaan. Ikuisesti muistan takavuosilta kauppareissuni, kun hotellilta kävelin kaupalle, ja sitten ostoksien kanssa takaisin. Autolla matka oli niin kyhyt ja nopea, mutta kävellen ostosten kanssa jatkuvaa ylämäkeä aika kamala!
Matka jatkui Revontulentietä Tornioon päin. Metsäkurjenpolvet kukkivat tienkaitamilla, pajulinnut, västäräkit ja pääskyt lentelivät levikepaikkojen yllä ja iltapäivällä yht´äkkiä jouduimme hurjan sadepilven syleilyyn, viimeisetkin hyttysenraadot keulasta saivat kyytiä.
Napapiiri Tuomaan pajoineen jäi taakse, ja nyt mietitään jo yöpymispaikkaa. Aavasaksallakin on monta tuttua mökkiä, olisi toki kiva jäädä sinnekin, Iltasella olisi aikaa kiertää polut ja tutkia kaikki hienot vanhat rakennukset sekä upea, meille liian kallis ravintola. Jatkamme kuitenkin matkaa.
Kukkolan Grillillä söimme koskimaisemassa hintalaatusuhteeltaan mainion aterian, ihan tavalliset lihapullat ja muussin, mutta kotitekoiset, ja iloisessa mukavassa seurassa. Jäkiruokien jälkeen vielä kehotetiin ottamaan samaan hintaan vielä takeaway-kahvit mukaan matkalle!
Koskella aika kuluisi kyllä mainiosti. On ihana katsella kalastavia lokkeja ja tiiroja, etsiä koskikaroja kiviltä, ja hienoja rantakasveja kuohujen kainalosta. Mutta jatketaan kohti Merihelmeä – joka on harmiksemme aivan täynnä! Eikä Iin silloitakaan vapaata mökkiä löydy, Kello on jo yhdeksän, on pakko soittaa Nallikariin Ouluun aikaisemmista huonoista kokemuksistamme huolimatta…