Siirry suoraan sisältöön

Puupään kesä koittaa marraskuussa

Syksyn iltojen pimentyessä Lemin Tapiolassa odotetaan kesää, joka koittaa marraskuussa. Nuorisoseura harjoittelee talven esitystään Pekka Puupää kesälaitumilla.

Pekka Puupäänä nähdään Sami Heinilä, Pätkänä Markku Peutere.

Pekka Puupäänä nähdään Sami Heinilä, Pätkänä Markku Peutere.

Ohjaaja Pirja Arponen on koulinut ryhmänsä kanssa kohtauksia elokuusta lähtien. Tämän viikon tiistaina oltiin jo siinä vaiheessa, että ensimmäinen näytös vietiin läpi kokonaisuudessaan.

Tekstit – ja laulujen sanat – olivat näyttelijöillä enimmäkseen hallussa, vähän vielä piti muistella. Roolien täyteen haltuunottoon on vielä toista kuukautta aikaa.

– Vähän skarppaamista vielä, potkua takamuksiin, kyllä siitä hyvä tuleee, kuului ohjaajan väliarvio.

 

Markku Peutere (vas.), Arto Penttilä, Jussi Sinkko, Pirja Arponen ja Liisa Junnonen tiistain harjoituksissa.

Markku Peutere (vas.), Arto Penttilä, Jussi Sinkko, Pirja Arponen ja Liisa Junnonen tiistain harjoituksissa.

 

Liisa Haiko Justiinana pitää kuria Pekka Puupäälle eli Sami Heinilälle.

Liisa Haiko Justiinana pitää kuria Pekka Puupäälle eli Sami Heinilälle.

 

Kyseessä on musiikkinäytelmä, jossa kuullaan Reino Helismaan Olavi Virralle säveltämiä hittejä. Niitä tulkitsevat Jenni Nikku ja Kai Grén.

Kyseessä on musiikkinäytelmä, jossa kuullaan Reino Helismaan Olavi Virralle säveltämiä hittejä. Niitä tulkitsevat Jenni Nikku ja Kai Grén.

Näytelmän ensi-ilta on lauantaina marraskuun 23. päivänä. Ennen joulua nähdään viisi muutakin näytöstä lauantaisin ja sunnuntaisin. Kaikki näytökset ovat päivänäytöksiä. Näytösajat löytyät nuorisososeuran sivuilta.

– Kevätkaudella näytöksiä on lisää. Niiden päivämääriä ei ole vielä löyty lukkoon, Leena Uski kertoo.

Näytelmästä enemmän Lemin Kirjavan aiemmassa artikkelissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *