Oppia ikä kaikki

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Mäntyperän eukko on ollut hätää kärsimässä, eikä tuota tiedä varmasti helpottaako vieläkään. Tämä ikivanha Delli on ruvennut kapinoimaan kaikenlaisia toimintoja ja yrityksiä vastaan, eikä korona-aikana voi edes pyydellä älykkönuorisoa avukseen.

Viime aikojen pahin ongelma on ollut, ettei päässyt enää sähköpostiin. Tämä on nyt kokeilu ja ymmärryksen yritys. Kuvatiedosto ei edelleenkään aukaise esikatseluun kuvaa, jonka aion sivulle laittaa, joten kaikenlaista yllätystä sattuu. Muutamia päiviä sitten yritin laittaa ystävälle kuvan Harmista myyränpyynnissä,

mutta viestissä olikin sitten vain aurinkoinen maisemakuva.

Sen verran eukon tajuntaan meni oppia perille, että näin vanha kone ei enää päivittänyt Cromium-selainta, ja se piti vaihtaa… nyt kokeillaan Firefoxia, Tulikettua. Toivottavasti eukko oppii sen hännänhuiskeen mukaan toimimaan.

Kevät on edistynyt aika harppauksin, mennään jo huhtikuuta.

Kaiken talvea eukko oli urheillut lumien kanssa, niitähän tulikin ihan kiitettävästi. Suojasäitä ei juurikaan ollut, joten jopa pihatien kolaaminen onnistui lähes koko talven, kunnes viimein täytyi etsiä auramies.

Mikä tuuri, Mäntyperän eukko sai sopimuksen saman ystävällisen auramiehen kanssa, joka takavuosina aurasi tien ja pihan ihan ilmaiseksi, jotta Heitlahen Virkiät pääsivät pihaan omin autoin ja monen taksin kyydissä. Tätä ihanaa Virkiöitten sponsorointia eukko ei unohda ikänään!

No,nyt auraukset taisivat jäädä siihen yhteen kertaan, mutta siitä oli koko keväälle paljon hyötyä. Aura veti tien niin leveäksi, että sulamislammikkoa ei notkokohtaan tullut ensinkään, vaan tie suli koko leveydeltä ilman hankaluuksia.

Höttölumi häviää muutenkin näköjään nopeasti. Vaikka päällä on muutaman suojapäivän kovettama kansi, sen alla onkin sitten vain pehmeää sohjoa maahan asti, ja pikku hiirulaisten ja myyrien helpolla puskettuja käytäviä.

Tornista lumet sulivat ilman lapiointia, ja siellähän eukko on jo hetkosia viipyillyt. Pitkään sai muuttolintuja odotelle, vaan mustarastaathan ne ensin ehtivät. Talvehtivia oli neljä, joista kaksi joutui varpushaukan saaliiksi, ehkä kolmaskin, mutta jo muutaman päivän päästä niitä oli taas viisi. Parhaana päivänä laskin taivaalta pihaan putoavia mustia lintuja 28 kappaletta, siinä rikkoutui entiset ennätykset kerralla.

Pikkuhiljaa tulivat joutsenet, telkät, sinisorsat, ja koskikarallakin alkoi olla pohjoiset pesimäseudut mielessä. Jos olen urpiaisia odottanut juuri kukkimaisillaan olevien leppien latvoihin, niin vihervarpuset kuitenkin saapuivat, ja pitkänäperjantaina sydäntä sykähdytti ensimmäinen punarinta. Isäpeippoja on keltasirkkujen ja viherpeippojen mukana viimeisiä kauroja penkomassa, ja närhien hellät kurlutukset ja kilkutukset kertovat huikeasta keväisestä huumasta.

Vanhat sadut kevään ja talven taisteluista ovat totta joka päivä, välillä paistaa porottaa, ja sitten taas uhkaavat pilvet pudottelevat milloin rakeita, milloin hienoja hiutaleita, jotka sulavat jo ennen maahan ehtimistään.

Kaikenlaiset toiveet ja hassutukset sekoittavat ihmismieltäkin -,on kova kaipuu kyläilyyn, ystävien tapaamisiin, laulajaisiin,konsertteihin, kaikkeen, minkä on jo melkein unohtanut. Eukkonen on surrut lauluäänen (toivottavasti tilapäistä) menetystä, joka tapahtui nukutuksessa tehdyn leikkauksen jälkeen, hengitysputki lie kolauttanut äänihuulten kylkeen, mutta aika kamalalta laulaminen kuulostaa. Jos katson esim. striimattua lauluhetkeä kirkosta, ja yritän laulaa mukana, tulla tupsahtaa kohta Harmi syliin, tuijottaa silmät pyöreinä, ja nuuhkii äänentuloaukkoa ihmeissään…

Onneksi en koskaan ole kieltänyt ketään nuotinvierestä laulamasta, joten eläkeläisten laulajaisia minä mörisevä kiekuja odotan yhä kovasti!

Kasvihuoneeseen olen tehnyt jo kylvöjä… hupsuhko siskoni lähetti eukolle pari pussia porkkanan siemeniä, ja niinpä ripottelin metrin mittaiseen vakoon siihen tomaattipenkin eteen porkkanaa. Ehkä sen verran onnistun kitkemään. Siellä muuten näkyy muutakin vihreää, persilja ja ruohosipuli työntävät jo uutta kasvustoa!

Kaikki muu tulevaisuudessa kukkiva ja kasvava on vielä lumen ja jään alla, mutta tuvassa on pantu jo pottua maahan – tai siis pottua pottiin.

Pitkänperjantain kutsuvieraalle kaverilleni lounasta laittaissani huomasin, että jääkaapissa perunat olivat alkaneet itää. Niinpä leikkasin niistä parhaat päät pois, istutin kertakäyttömukeihin, ja peitin mullalla.

Viime kesäisen kokeilun perusteella tämä sotien jälkeisen pula-ajan potunkasvatuskonsti saattaa tuottaa hyvän sadon. Komeimmat potut sain näet viime kesänä penkistä, johon olin laittanut siemenpotut neljään osaan pilkottuna…Oletko kuullut, että parhaimmillaan istutettiin jopa perunankuoria, joissa oli hyvät idut. Kyllä niinkin satoa sain, mutta sitä en ole vielä kokeillut, että idättäisin pelkistä iduista. Ehkäpä ensi kesänä…

 Mäntyperän eukko toivottaa hupaisaa huhtikuuta, keveetä kevättä, ja toiveikkaita toukotöitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *