Olkkolan Hovin avajaispamaus pelästytti potaatitkin

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kylläpä oli Olkkolan Hovin avajaispäiväksi saatu upea ilma upeisiin puitteisiin! Keväisten talkoitten jälkiä saatiin ihastella ympäri pihapiiriä, siperianiirikset kukkivat parhaimmillaan, kaikki istutukset olivat viimeisen päälle upeita -ja kaikki oli niin siiistiä! Nurmikot leikatut, ja aivan rantaan asti pääsi kulkemaan jopa talon takaa.

Rannassa keikkumaton laituri, ja tarjolla vaikkapa suppalautoja kokeiltavaksi.

Laavun luona mukava istuskelupaikka pöytineen tuoleineen, ja Europaeus-museon sivustalla iso aitaus lampaille! Lapsiperheille siellä näkyi riemua riittävän!

Hovin pihapiirissä oli tulijaa vastassa ensimmäisenä lähituottajan makkaranpaistoteltta, sekä toinen, josta sai sitä kuulua Suvorovin lohikeittoa, lettuja ja muitakin herkkuja. Lohikeiton takia olimme tulleet, ja sitäpä piti ihan ensin maistaa.

Etsittiin pihapöytä, vielä turvavälein…

ja hups, tämä eukko särki lusikkansa yrittäessään halkaista pottua keitosta! Liekö jännittäneet niin paljon tulevaa pamausta, että olivat unohtaneet kypsyä, potaatit! Liemi oli kuitenkin maanmainiota, ja kypsää kalaa runsaasti, joten päätettiin vain mainita säikähtäneistä potuista (ilman sen suurempia pottuiluita) henkilökunnalle.

Olipa ilo nähdä niin paljon ihmisiä kartanon pihassa – joku sanoi, että eipä täällä juuri savitaipalelaisia ole, mutta oli,oli! Parhaimpiinsa pukeutuneita naapureitakaan ei vaan ollut tuntea, kun pitkään on piilosta omissa tupasissa viettetty! Mäntyperän eukon mielessä kävi toive: kunpa edes neljännes tästä porukassa suuntaisi kulkunsa tänne päivittäin!

Arvovieraita toki oli ”helleasuissaan” (!!!), ja koko Suvorovin

seurue hoiti edustavasti asiansa.

Puheitten ja muun virallisen tepastelun ohessa tärkein tehtävä herroilla oli saattaa se mustaruutitykki kertomaan koko seutukunnalle, että täälläpä tapahtuu! Ja aika jännittäväähän se oli.. herkkäkorvaisia varoitettiin pamauksen voimasta, ja lapsoset kulkivatkin kädet korvilla, katsojia myös kehotettiin väistymään pikkusen kauemmas …

Ja lopulta jysähti! Valtava savupilvi leijaili kauas  Kuolimon laineille asti.

Valtava helpotus taisi ulottua sinne pottukattilaan asti, sillä kovien pottujen syöjille luvatun tupla-annoksen perunat sopivat jo mainiosti syöjän suuhun. Isäntäväki harmitteli soppasotkua, olivathan ihmiset kovasti talon tarjoiluja kehuneet, ja sitten juuri tällaiseen suureen päivään sattui tällainen harmi. Ehkäpä se vaan osoitti sen, että yrittäminen on lopultakin kovaa touhua, aina ei pääse helpolla, ja jokaiseen ongelmaan pitää löytyä ratkaisu.

Eikös sitä sanota, että lopussa kiitos seisoo! Herkullista tupla-annostamme söimme varjossa, pihan laidalta löytyi Lappeenrannasta saapunut yrittäjä pyörineen… siinäpä sitä kuljetuslavetin laidalla istuissa sai seurata läski- ja sähköpyörien kokeilua, vuokrasopimuksia, ym.

Aika veikeältä tämmöisestä mummelista tuntui, että kuntoilija haluaa päästä aina helpommalla,aina pidemmälle vähemmällä rasituksella. Mäntyperän eukko muisteli omia pyöräilyaikojaan vanhoilla mummomankeleilla, Liekö peruskunto kymmenien vuosien takaisen avustamattoman polkemisen ansiota, tiedä häntä. Mutta liikkeellä on hyvä olla, helposti tai vaikeesti, se on varma.

Vilpittömästi toivon hyvää jatkoa Olkkolan Hoviin, jonakin rauhallisempana päivänä rupatellaan suunnitelmista tarkemmin, nyt vain tunnelmat mukavasta avajaispäivästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *