Musiikkiyhdistys kiitti talkooväkeään

Lemin musiikkiyhdistys kiitti perjantaina Musiikkijuhlien talkooväkeä kutsumalla heidät Tapiolaan iltapalalle ja musiikkia kuulemaan.

Talkoolaisille esiintyi muiden muassa vuoden 2018 tangokuningas Jarno Kokko.

Kuutisenkymmentä viime kesän musiikkijuhlia pystyyn talkoillutta kuuli kutsun ja vietti yhteisen mieliinpainuvan illan hyvän ruuan, virvokkeiden ja hienon musiikin seurassa. Kesän vieraita kestinneet olivat nyt kestittävinä.

Nyt pääsivät valmiiseen pöytään nekin, jotka kesällä huolehtivat konserttivieraiden väliaikatarjoiluista.

Ruokailun jälkeen oli musiikin aika. Illan solistit tulivat Helsingistä: vuoden 2018 tangokuningas Jarno Kokko ja oopperasopraano Mia Heikkinen. Säestäjänä heille toimi Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Jonna Imeläinen.

Sopraano Mia Heikkinen hurmasi vahvalla ja monipuolisella äänellään.

Mia Heikkinen ei ollut Lemillä ensimmäistä kertaa, sillä on esiintyi kesän 2015 musiikkijuhlilla lastenoopperassa Ferdinand-härkä.

Jarno Kokko aloitti musikaalisävelmällä Rikas mies jos oisin. Jonna Imeläinen säesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *