Siirry suoraan sisältöön

Savitaipaleella maakunnan korkein, Lemillä alhaisin ennakkoäänestysprosentti

Savitaipalelaisista äänioiketuista 39,1 prosenttia äänesti ennakkoon aluevaaleissa. Lukema on Etelä-Karjalan hyvinvointialueen korkein. Lemi jäi peränpitäjäksi 23,8 prosentillaan.

Viimeisenä ennakkoäänestyspäivänä tiistaina 242 savitaipalelaista kävi äänestämässä ja nosti äänestäneiden kokonaisluvun 1.105:en. Lemillä ennakkoäänestyksen loppukiri toi 140 uutta ääntä ja 554 äänen välisumman ennen varsinaista vaalipäivää.

Etelä-Karjalan yhteinen äänestysprosentti ennakkoäänestyksen jälkeen on 29,3, kun kaikkiaan 30.954 eteläkarjalaista on käynyt äänestämässä. Lukema on kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin koko valtakunnan 26,3 prosenttia.

Vaikka maaseutukuntien äänestysprosentti olisi sata, se kalpenee Lappeenrannan ja Imatrankin (missä jo 33,2 prosenttia äänioikeutetuista on äänestänyt) äänimäärien rinnalla. Vaaleissa on kuitenkin kyse koko maakunnasta eli hyvinvointialueesta ja sen palvelujen turvaamisesta.

Lemiläisten hitaan tuntuinen syttyminen vaaleille on tavallaan perinteistä. Esimerkiksi kevään 2019 eduskuntavaaleissa Lemillä äänesti ennakkoon 31,2 prosenttia äänioikeutetuista, mutta vaalipäivän 39,6 prosenttia nosti lopullisen luvun 70,8:an.

Savitaipaleella puolestaan on vahva ennakkoäänestämisen perinne: eduskuntavaaleissa ennakkoon äänesti 41,8 prosenttia ja vaalipäivänä 29,8 prosenttia. Lopullisen äänestysprosentti 71,6 oli alle prosenttiyksikön Lemiä korkeaempi.

Lemin asemaa ennakkoäänestyksen hännänhuippuna selittänee ainakin osin maantiede: Kuukanniemessä ei ole ennakkoäänestyspaikkaa, mutta vaalipäivänä siellä on oma äänestyspaikka. Miksi siis vaivautua kirkolle, kun äänestää voi kotitaajamassa, voi hyvinkin moni ajatella.

Ja sitä vartenhan vaalipäivä on: äänestämistä. Toivottavasti sunnuntaina mahdollisimman moni muistaa sen ja omalta osaltaan pyrkii vaikuttamaan Lemin – tai Savitaipaleen tai mikä kotikunta onkin – sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluihin. Yksikin ääni voi olla se vaa’ankieli, joka ratkaisee jonkin valtuustopaikan.

Päivitetty 19.1. klo 14.30: korjattu alhaisempi korkemmaksi kuntien vertailussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *