Siirry suoraan sisältöön

Papinhiihdon lusikat jaettiin

Näin aurinkoisessa pakkassäässä haki reilut neljäkymmentä lemiläistä ”Papinhiihtäjää” kiiltävän palkintolusikkansa Lemin kirkon rappusilta. Jakajana toimi lastenohjaaja Eija Mielikäinen.

Kuva: Anneli Latt

Osa oli saanut lusikkansa jo aikaisemmin. Savitaipaleen ja Taipalsaaren hiihtäjät palkittiin kotikirkkojensa rapuilla.

Iso joukko vanhemmista ilahtui nähdessään tuttuja kasvoja, kun korona on pitänyt meitä erillään. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin sillä aikaa, kun lapset kiipeilijät kirkonpihan mahtavilla lumivalleilla. Se sosiaalisuushan on aina ollut Papinhiihtojen yksi suuri valtti.

Jos luoja, korona ja muut tekijät suovat, niin ehkä ensi vuonna hiihdetään entiseen malliin.


Latun Anneli

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *