Runoja kauneuden näkemisestä

Teksti Eija Vakkila

Savitaipaleen kansalaisopiston kaksi runoryhmää päätti tuoda yleisön nähtäville talven aikana harjoitellun ohjelmistonsa, kahden koronakevään jälkeen. Ja hyvä niin!

Runoryhmien kausi 2022 päättyi Tapiolaan, ja kyllä: ohjaaja Johanna Juslin on Wappukukat ja -siman ansainnut. Kuva Eija Vakkila.

Lemin sekä Savitaipaleen ryhmät esiintyivät jälleen yhdessä, ja ’Runoja kauneuden näkemisestä’ nähtiin molemmissa kunnissa, 23. ja 27. huhtikuuta.

Ohjaaja Johanna Juslin on jo aiempina vuosina muokannut runot pieniin näytelmällisiin kohtauksiin, ja niin tapahtui nytkin. Näyttämövalojen täydentäessä kevyttä, viitteellistä lavastusta, oli mukavaa katsella ja kuunnella omiin aihepiireihin nivottuja esityksiä. Sanoisin, että hekin jotka runoja vierastavat, saavat visuaalisuuden kautta aiheisiin mielenkiintoa  ja syvyyttä.

Eija Kuitto omassa roolissaan, ’kun katselen sinisiä astioitani’ (Jenni Haukio). Kuva Johanna Juslin.

Ohjaajan sekä ryhmäläisten tapoihin on aina kuulunut leikkimielisyys. Lausujien pukeutuminen ’rooleihin’ sekä heittäytymishalukkuus sai yleisön purskahtelemaan nauruun, sillä useassa runossa oli pieni kuje sisällä, jota ei käsiohjelmaa lukemalla huomaa.

Liisa Junnosen ’Tanssi’ (Eeva Kilpi). Sirkku Heimonen tarvittiin tanssijalle ”avustajaksi”. Samaa mieltä näyttäisi olevan Aira Gren pöydän ääressä. Kuva Johanna Juslin.

Kauneuden näkemisen rinnalla ei nykyisin voi unohtaa Ukrainan tilannetta, ja  ryhmä vakavoituikin hetkeksi aiheen äärelle. Tärkeä ajatus, joka muistuttaa meitä halusta auttaa miten vain kellekin mahdollisuus tulee.

Loppukukitus alkoi esittäjistä, oivallista! Kuva Eija Vakkila.

Tapiolan esityksen nähneenä sanoisin, että paikka on todella mainio tällaisille tapahtumille. Lavalle saa oivat lavasteet ja valot, esittäjät pääsevät kulkemaan kulisseissa, yleisölle löytyy tilanteisiin sopivat turvavälit istumiseen, ja keittiö: kahvit ja pullat maistuivat jälleen Tapiolan emäntien toimesta. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.