Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund Heituinlahden nuorisoseurantalolla
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Perjantai-iltana Heituinlahden nuorisoseurantalolla hanuristiporukoita esitellessään Veikko Ahvenainen kertoi samalla hyvän levynmyynnin edistämiskikan itänaapurissa. Tässä kuvassa ovat vasemmalla Kouvolan ja oikealla Kuusankosken Hanuristit, nämä kolme punaisissa takeissaan. Punaiset takit levyn kansikuvassa olivat naapurissa innostaneet tilaamaan levyä tuhat, ja lopulta jopa kaksituhatta kappaletta!
Leppeästi lämmittivät yleisönsä nämä soittajat, ja sittenpä estraadille astuivat illan varsinaiset tähdet, Veikko Ahvenainen ja Carina Nylund. Yhteisen matkan alusta kuultiin, kuinka opettaja-Veikko kannusti oppilaitaan harjoittelemaan hyvin lähettämällä näille kortteja maailmalta, niitä sai melko ahkeraan muuan Carinakin, kunnes lopulta oli aika säveltää häämarssi – vai -valssiko lienee.
Marssi kuitenkin kuultiin, eikä mikä tahansa marssi, vaan Porilaisten marssi, räväkkä, terävä, tahtiin pakottava. Sen jälkeen Oliivit kukkiessaan saivat melkoisia tuulenpuuskia oksistoonsa, ja Tulisuudelmaan löytyi oikein koeografiaakin-ja voi sitä leveää hymyä, joka kujeellisesti kasvoille nousi! Mustasukkaisuus on paha tauti: Eräs rouva oli mennyt apteekkiin arsenikkiä ostamaan, ja apteekkari hiukan toppuutteli rikosta tekemästä. Silloin rouva veti esiin valokuvan, ja kappas vain apteekkarin rouva siinä oli tämän asiakkaan miehen kanssa hellässä halailussa… tuohon apteekkari: ”olisitte heti sanonut, että teillä on resepti mukana!”
Ahvenaisella sävellyksiä syntyy joskus ihan tosta noin. Noin 40 vuotta sitten hän oli soittamassa Syväjärven lavalla. =li pitänyt tapana soittaa aina jotain paikkakuntaan kuuluvaa, mutta Syväjärvellä ei omaa laulua ollut. No, tauolla se syntyi sitten rantakoivun takana, ja aika mainio tulikin. Kunnan isät olivat haltioissaan ja lupasivat säveltäjälle tontin. Veikkopa oottelee sitä yhä.
Soittajien sormet käyvät näppäimillä kuin kissaa silittäisi, Carinan koskettimilla kuin hipaisisi hyttysen poskeltaan, kepeästi silloinkin, kun koko soitin tuntuu räjähtävän äänen voinakkuuteen! Ilta Oulujoella soitettiin lirutuksineen, niitä ei ole nuotteihin ikuistettu, ne tulevat ja menevät!
Erikoinen esitys, jotenkin koskettavakin oli Aaveratsastajat kolhon näköisellä venäläisellä harmonikalla soitettuna. Maailmat lähestyivät toisiaan. Mutta varsin pakahduttava esitys oli Titanic-hymni, Sua kohti Herrani. Silmissäni jälleen näin orkesterin laivan kannella, kuin lampaat teuraaksi vietävinä, ei mitään mahdollisuutta selvitä, ja loppuun asti hyökyaaltojen huokausten myötä he soittivat tätä virttä, viimeisen viulun kipeään voipuvaan ääneen asti. Kuivaa silmää tuskin kuulijajoukosta nytkään löytyi…
Tuoreen pullan tuoksu oli leijunut läpi maininkien ja kesäillan valssien, toki ne kahvitkin jossain vaiheessa juotiin, välillä lava täyttyi jälleen isommasta joukosta soittajia, ja kas kummaa noita savolaisia, savolaisten marssin säveltäjä on saanut sellaiseia koukeroita, kuin äkkiväärään luonteeseen kuuluukin, välillä vähän mietitään, ja otetaan ihan omanlaisia sivuaskelia… tahti on hyvin savolainen.
Jutusteleva veikkosemme oli muuten käynyt Ville Ritolan kanssa saunassa, niiltä löylyiltä tarttui mukaan Villen tarina isästä ja pojasta, jotka maalaisina pääsivät New Yorkiin, siellä pilvenpiirtäjässä ihmettelivät pulleaa mummelia, joka painoi nappia, valo tuli alas, ja ovet aukes. Mummo meni sisään kopperoon, ja valo meni ylös, palasi kohta alas, ja ovesta tuli hempeä neitokainen… silloin poika sanoi isälleen: ”Tuodaan äitikin tuohon…”
Meksikon pikajuna Carinan pilleineen jyskytti kiskoja myöten, Kesäillan valssi ja Finlandia päättelivät upeasti hienoa konserttia, ja toki ihan viimeiseksi päästeltiin koko porukan voimin Säkkijärven polkka… Miettimään jäin, kuinka Ahvenainen mahtoi korvata yliajamansa kukon kolmelle sadalle kanalle, ja kuinka yli yhdeksänkymppinen heittää hurjine juttuineen noin 45 kesäistä keikkaa!
Turvallisia keikkamatkoja, Veikko ja Carina!