Siirry suoraan sisältöön

Savitaipaleen kotiseutuyhdistys 90 vuotta 

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Elokuun alun hellepäivänä Savitaipaleen Hakamäellä vietettiin suurta juhlaa kotiseutuyhdistyksen saavuttaessa 90 vuoden korkean iän.

Eila Kajanus-Jurvanen oli laittanut tärkeimmät asiat oikein paperille, ettei viivyttäisi ”lörpöttelemällä” muuta ohjelmaa, ja monien tärkeiden ajankohdan asioiden ja ansiomerkkien jaon jälkeen ohjelma jatkui Heikin ja Tertun musiikilla, ja Eira Vainikan kotimaan kehuilla.

Juhlapuheen piti Markku Tani, joka oli toiveiden mukaan perehtynyt ansiokkaasti Akseli Paimensaareen, kanttoriin (ei missään tapauksessa lukkariin, joka oli kuulema halventava nimitys), joka on perustanut aikanaan torvisoittokunnan (kunniapuheenjohtaja), kirkkokuoron 1922 ja Osuuskaupankin. Oli mukana uuden kirkon rakentamisessa, palaneen tilalle tehtiin komea kivikirkko, monen mielestä maakunnan, ellei peräti maailman kaunein!

Kun kellotapuli yritettiin myydä rakennustarpeiksi muualle, oli tämä ”ammattien tarkastaja” Akseli ainoa, joka pani vastaan, ja kotiseutuyhdistys sai tapulin museorakennuksena hoitoonsa. Siinäpä sivussa syntyi sitten kotiseutyhdistyskin.

Aikoinaan Jorma Hongisto otti sitten esiin Europaeukset, Tanelin ja siskonsa Charlotan. Kotiseutuyhdistyksen moniaitten hankkeiten viimeisin suuri urakka oli näkötorni, josta näkee kauas Kuolimolla. 

Puheen jälkeen juhlan huontaja Jaakko Selin kutsui lavalla Savitaipaleen puvun kantajista kaksi, tässä ensimmäinen Charlottamme Mirja Loisa, joka kertoi puvun valmistuneen sisarensa Helmin avustuksella.

Puvun hame on siniraitainen, kun taas Liisa Hyrkkäsellä hame on punaraitainen, ja päässä on valkoinen tanu.

Marja-Leena Tauti kantaa yllään  Härmän pukua 30-luvulta, hänen takanaan näkyy kaksi kaunista pukua Leenan ja Paulan yllä, helmassa on punainen ”vaihtoraita”.

Feresit olivat alkujaan naisten tavallisia arkivaatteita, kansannaisen pukuja Raja-Karjalasta, ortodoksista perua, mutta nyt niitä näkee jo joka paikassa. Jääsken puku oli hiukan lyhythelmainen tanhupuku, ja joskus kuulema puku tuli tanhuttua loppuun. Tämä Pielisen puku on kanrajansa yllä melko tuore, kertoo parin päivän aikana harjoitelleensa sen pukemista ja kantamista, ja penkillä siinä oikealla istuu Taru, onnellinen Munsalan puvun uusi omistaja hänkin.

Joukossa oli myös tällainen täysmusta puku, johon kuului sinisen kirjava essu, tarinaa puvusta riitti pitkään värikkäästi kerrottuna.

Lopulta esiin astui nuori neitonen vihreänkirjavassa Kirkkonummen puvussa, ja sai jJaakko Selinin ihastuneena huudahtamaan:”Sinähän olet kuinb Suomi-neito!” Ensimmäistä kertaa puku oli Emman yllä, mutta todella, miten sopiva , kaunis ja raikas!

Ilokseen tämä elämän jo pitkään kolhima eukkonen huomasi, että oma pukukin oli juuri samanlainen, tosin moneen kertaan tuunattu, palasista koottu, ilman puseroa ja kukkahuivia, kontrasti oli niin huikea että otettiin oikein yhteiskuva .

Naapurin puolelta Suomenniemeltäkin kaksi pukua oli näytillä.

Yhteiskuva koko kansallispukurivistöstä otettiin , ja tervehdysten jälkeen – Jouko Koskinen, kunta, ja Risto Koskimäki, seurakunta – hiljennyimme kuuntelemaan Loimolan Voiman karjalankielistä pagisemista sekä mielenkiintoista musiikkia.

Juttuun korjattu 8.8. kello 9.29 Eira Vainikan sukunimi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *