Veteraaniyhdistys vieraili länsirintamalla

Lemin sotavetraaniyhdistyksen kesäretki suuntautui viikonloppuna Hankoon, Porkkalaan ja Suomenlinnaan. Hankoniemen tapahtumat välirauhan ja jatkosodan aikana ovat vähemmän tunnettua sotahistoriaa.

Tammisaaressa sijaitsee Irma-bunkkeri, josta sekä Hankoniemen linnoittamisesta retkeläisille kertoi opas Pia Hasselberg.

Kaksipäiväinen retki aloitettiin Kirkkonummen kirkolta, jossa tutustuttiin veteraanien hautausmaahan, sankarihautasmaahan muistomerkkeineen ja kirkkoon.

Veteraanilehdosta ovat saaneet viimeisen leposijan sotien jälkeen kuolleet veteraanit.
Sankarivainajien muistomerkkiin on valettu kaikkien kaatuneiden nimet,
Kirkkonummen kirkko on rakennettu 1200-luvulla.

Kirkkonummen kirkonkylä ja kirkko olivat osa Porkkalan aluetta, joka jatkosodan jälkeen vuokrattiin Neuvostoliitolle. Kirkon osana oli toimia upseerikerhona ja hevostalllina. Kun Porkkala saatiin takaisin vuonna 1956, alkoi kirkon kolme vuotta kestänyt remontti.

Porkkalanniemen ja Upinniemen vuokra-alue käsitti 380 neliökilometriä manneraluetta ja noin 1000 neliökilometriä merta ja saaria Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon ja Degerbyn kunnista. Saarista osa oli Espoota. Kun alue palautettiin takaisin Suomelle, Degerbyn kunta liitettin Inkooseen.

– Vuokra-alue oli todella suuri, pelkkä manneralue puolitoistakertainen Lemin pinta-alaan verrattuna, retken johtajana toiminut Jarmo Tölski vertasi.

Porkkala vuokrattiin Neuvostoliitolle syyskuussa 1944, jolloin vuokrasopimus solmittiin 50 vuodeksi. Vuokraksi sovittiin viisi miljoonaa markkaa. Neuvostoliitto määräsi, että alue on evakuoitava kymmenessä päivässä. Tuona aikana alueelta poistui noin 7.000 ihmistä ja 8.000 eläintä.

Alkuun alue suljettiin kokonaan suomalaisilta, mutta sitten junaliikenne sen läpi Turun suuntaan sallittiin pimennetyin junin, joista Suomi maksoi Neuvostoliitolle 50 dollaria junaa kohti. Tämä ”maailman pisin tunneli” toisaalta toi rahaa Suomeen, sillä siitä tuli kansainvälinen turistinähtävyys, rautaesirippu keskellä Suomea, Tölski kertoi.

Neuvostoliittolaiset sen sijaan matkustivat ilmaiseksi itäisen Suomen poikki Porkkalaan. Reilun 11 vuoden aikana alueella asui 30.000 neuvostoliittolaista, kun sotilaiden perheet lasketaan mukaan. Vuokrasopimus purettiin jo reilun 11 vuoden jälkeen, tammikuussa 1956 rannikkitykistön merkityksen vähentyessä ohjusteknologian kehityksen myötä. Purkamisella Neuvostoliitto halusi myös korostaa rauhanomaista rinnakkaiseloa Suomen kanssa.

Hankomiemen neuvostoaika

Mutta jo ennen Porkkalanniemeä Neuvostoliitto oli vuokrannut Suomesta tukikohtia. Välirauhan rauhanehtoihin kuului Hankoniemen vuokraaminen 30 vuodeksi.

Hangon Harparskogin rintamamuseossa on esillä kopio rauhanneuvottelujen kartasta, johon vuokrattava alue on ympäröity.

Länsi-Uudenmaan sotahistoriallinen yhdistys pitää yllä Harparskogin rintamamuseota Hangossa ja Irma-bunkkerimuseota Raaseporin Tammisaaressa. Lemiläisten retkikunta vieraili ensin Irmassa.

– 12. maaliskuuta 1940 tehtiin sopimus, jolla Hankoniemi ja 400 saarta vuokrattiin Neuvostoliitolle 30 vuodeksi, opas Pia Hasselberg kertoi.

Aluksi määrättiin, että alueen 8.000 ihmistä olisi evakuoitava kolmessa päivässä, mutta määräystä lievennettiin kymmeneen päivään. Kymmenessä päivässä Hangon kaupunki, maaseutu ja saaret tyhjenivät ihmisistä, eläimistä, yksityisestä ja julkisesta omaisuudesta, teollisuudesta. Evakuointia haittasi polttoaine- ja ajoneuvopula; Ruotsista saatiin ajoneuvoja avuksi ja kylmän talven vahvat jäätiet olivat eduksi. Russarön kuusi tykkiä saatiin haettua miesvoimin, kun jäänmurtaja saatiin avuksi.

Vaikka rauhansopimus oli solmittu, Suomessa pelättiin uutta sotaa ja Neuvostoliiton hyökkäystä myös Hankoniemen suunnasta. Siksi alettiin rakentaa puolustuslinjaa Helsingin turvaamiseksi – samaan tapaan kuin Salpalinjaa itärajan tuntumaan. Hankoniemen poikki rakennettiin 40 kilometriä pitkä puolustuslinja bunkkereineen ja panssariesteineen.

Miesten ja naisten nimillä nimetyistä bunkkereista Irma on entistetty alkuperäiseen asuunsa, ja sen sisälle on kerätty museorekvisiittaa veteraaneilta ja heidän jälkeläisltään.

Irman sisällä on kaksi panssarintorjuntatykkiä: Irman alkuperäinen ja Raatteen tieltä saatu Maksim. Niitä esitteli opas Pia Hasselberg.
Sotilaita 16 hengen Irma-bunkkerissa.

Yhden bunkkerin, kuten Irman, rakentamiseen kului 6.000 miestyövuotta. Panssariestelinja rakennettiin osaksi soiseen maastoon. Jotta kivet saatiin kuljetettua paikalleen, rakennettiin viisi metriä leveä ja metrin korkuinen penkka rautatielle. Sitä liikennöitiin höyryveturin voimin, muitta lisäksi tehtiin rautatieosuuksia, joita myöten kiviä työnnettiin miesvoimin.

Retkeläisiä tutustmassa panssariestelinjaan.

Lisää tietoa Hankoniemen linnoittamisesta, ”Punaisesta Hangosta” ja jatkosodan tapahtumista retkeläiset saivat Harparskogin rintamamuseossa Hangon puolella. Harparskog on yksi paikoista, jossa otettiin yhteen vihollisen kanssa.

Rintamamuseon runsaaseen aineistoon kuuluu muun muassa yksi vuokra-alueen erottaneista rajapyykeistä.

Museo on aivan tuon aikaisen rajan pinnassa; kukkulan takana oli silloin Neuvostoliitto. Alueeseen kuuluu myös ”Kuolemankumpare”, jolla kaatui 17 sotilasta – seisemän suomalaista ja kymmenen ruotsalaista.

– Hangon rintama oli lähinnä Tukholmaa sijainnut rintama 2. maailmansodassa, mikä toi tänne ruotsalaisen vapaaehtoiskomppanian suomalaisten avuksi, opas Sonja Bäckman kertoi.

Vuokra-alueella asui 27.000 neuvostosotilasta, joista 40 prosenttia ukrainalaisia. Osa asui paikkakunnalla perheineen suomalaisista tyhjennetyissä taloissa. ”Punainen Hanko” -lehti ilmestyi, elokuvateattereissa näytettiin elokuvia.

Vaikka neuvostoliittolaisia vastaan varustauduttiin sotilaallisesti, siviilit kävivät kauppaa. Neuvostoliittolaisilla oli pula elintarvikkeista, joita lähiseutulaiset sitten toimittivat ja saivat maksuksi vodkaa.

Museossa on esillä Hangon tukikohdan komentaja Kabanovin teeastiasto.

Neuvostoliittokin varautui uuteen sotaan suomalaisia vastaan. Hankoniemelle kuljetettiiin rautateitä pitkin kolme valtavaa rautatietykkiä, joille valettiin betonista pyörivät alustat. Tykit kuljetettiin 103 rautatievaunussa Suomen poikki.

Opas Sonja Bäckman esitteli rautatietykkien toimintaa.

Koska tykkien kantama oli 50 kilometriä, jouduttiin suoja-aluetta laajetamaan niin, että evakkoja oli lopulta yli 10.000.

Sodan Hangon rintamalla aloitti Saksa. Kun neuvostoliittoilainen rahtilaiva Sibir oli palaamassa Leningradista yöllä 21. kesäkuuta 1941, joutui se saksalaisen lentokoneen tulituksen kohteeksi. Kahtena seuraavana päivänä saksalaiset pommittivat Hangon tukikohtaa ja tukikohta vastasi tuleen. Suomen kanssa sota alkoi 25. kesäkuuta Neuvostoliiton ilmoituksen mukaan.

– Suurimmat taistelut käytiin saaristossa. Neuvostoliittolaiset yrittivät vallata Bengtskärin majakan siinä onnistumatta. Suomalaiset myös valtasivat saaria takaisin, jopa soutuveneillä hyökäten, Sonja Bäckman selosti sodan kulkua.

Suomeen tieto siitä, että Viro oli siirtynyt jo elokuussa 1941 saksalaisten haltuun ja että Virosta ei enää tulisi neuvostojoukkoja ja huoltoa Hangon tukikohdan avuksi, ei heti tullut. Hangon tukikohtaa alettiin tuolloin jo tyhjentää. Viimeiset neuvostoliittolaiset lähtivät Hankoniemeltä marraskuussa 1941.

– Siitä, kuka veisi Suomen lipun ensimmäisenä Hankoon, käytiin kisaa suomalaisten ja ruotsalaisten kesken. Suomalaisten piti ehtiä ensin, mutta heidän veneensä koki haaksirikon. Ruotsalaiset olivat perillä ensimmäisenä, mutta heillä ei ollut lippua. Niinpä Hangon torilla vedettiin salkoon 4. joulukuuta ruotsalaisten komentajan sinivalkoinen nenäliina, Sonja Bäckman kertoi.

Sunnuntain retkikohde oli Suomenlinnan Sotamuseo, jonne kuljetaan nyt kunnallistekniikkatöitä kierrellen.

Sunnuntaina lemiläisretkikunta suuntasi Helsinkiin ja siellä lautalla Suomenlinnaan. Varattuna oli opastuskierros Sotamuseoon, joka esittelee suomalaisia sotia, sotilaita ja kalustoa kansalaissodasta jatkosotaan.

Rolls Royce vm. 1915 oli moskovalaisen pankkiirin loistoauto, joka siirtyi ensin punaisille, sitten valkoisille ja sitten saksalaiselta komentajalta Mannerheimille.

Museossa on kattava kokoelma ajoneuvoja, aseita, asetakkeja, mitalaita ja muuta sotaan kuuluvaa. Ajoneuvokokoelmassa on kaksikin marsalkka C.G.E. Mannerheimin autoa. Toinen oli kansalaissodan sotasaalis punaisilta, toinen lahja Adolf Hitleriltä.

Hitlerin lahjoittama auto päätyi valtiolle virka-autoksi ja sen jälkeen huutokaupalla Mäntsälän vapaapalokunnalle. Palokunta antoi sen museolle.

Lemiläiset kokivat läheiseksi rautjärveläisen tarkka-ampuja Simo Häyhän. Hänen asepukunsa mitaleineen kuuluu Sotamuseon kokoelmiin. Opas kertoi varotoimista, joilla Häyhä varmisti, ettei vihollinen päässyt häntä näkemään.

Simo Häyhä oli keskimääräistä lyhyempi mies, mutta vertaaminen lumipukuiseen muotinukkeen ei tee hänelle oikeutta. Sota-aíkaan suomalaisten sotilaiden keskipituus oli 167 senttiä.

Helteinen ilma ja rikki kaivetut kadut tekivät sen, että koko porukalla ei ehditty tai jaksettu retken viimeiseen kohteeseen, Suomenlinnan eteläkärkeen. Siellä Kustaanmiekan Kuninkaanportin vallilla seisoo tykkirivissä Lemin Juvolan tykkipatterista siirretty mörssäri.

Reippaimmat kiipesivät ylös vallia katsomaan Juvolan mörssäriä, joka on rivissä toinen oikealta.
280-millinen mörssäri oli aikoinan Salpalinjalla Lemillä. Kuva Jarmo Tölski.

Eikä retkeä ilman yhteiskuvaa. Sellaiseen kokoonnuttiin vielä Suomenlinnassa. Eturivissä punaisessa paidassa retken vetäjä Jarmo Tölski.

Jarmo Tölskin ottama kuva.

Retkellä, jollaisia on Lemiltä tehty vuodesta 1996 lähtien, ei nyt ollut mukana yhtään veteraania. Yhdistyksen toiminta jatkuu kuitenkin siihen saakka, kunnes sitä jatkaa Etelä-Karjalan perinneyhdistykseen kuuluva Lemin perinnetoimikunta.

Tekstiä korjattu 29.8. kello 22.32: korjattu Suomenlinnan nimi ja tarkennettu perinneyhdistys Etelä-Karjalan yhdistykseksi ja Lemin perinnetoimikunta siihen kuuluvaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.