Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lauantaiaamun sumuisessa hämärässä muutaman auton letka suuntasi kohti Parikkalaa. Savitaipaleen kansalaisopiston syksyn viimeinen lintukurssipäivä oli vasta hiljalleen sarastamassa, eväät oli pakattu reppuihin, kiikarit varmasti mukana, ja mukaan oli myös saatu nuotiopuut vakituiselta tulien tekijältä, joka nyt ei päässytkään mukaan.
Sovittuun aikaan ajoimme pihaan, jossa oppaamme Hannu Siitonen odotteli.Ihan ensin menemme pihan puolelle, jossa laajat keltamatot makaavat kuin murheen murtamina suurten puitten alla….kuin kertoisivat yksinäisyydestä, ikävästä, lähdöstä.
Elämä jatkuu, mutta vaimon Eeva-Liisan menetys kesän kauneimpaan aikaan kulkee kaikessa tekemisessä ja kertomuksissa Hannun mukana. Nyt katselemme räystäspääskyjen pesiä. Hienot ja kalliit ovat pysyneet tyhjinä, kukkaruukutkin ovat kelvanneet paremmin.
Pääskyjä on seurattu vuosien varrella paljon, niiden parviuskollisuus on huikeaa, poikasten kasvaessa odotetaan viimeisenkin pesueen lähtöä, ennekuin pesäpaikalla yöpymisestä luovutaan. Pääskynpesiä ei puhdisteta, eipä tarvisekaan, jokainen tietää, että pitävät itse huolen siitä, ja ihmisen osalle jää sitten vain ikkunoitten ja seinämien pesut.
Jatkamme matkaa pitkin kapenevaa metsätietä kohti ikivanhaa metsää, kotimetsää, jonka puolesta on taisteltu, jossa on retkeilty, eletty luonnossa luonnon ehdoilla. Mutta jossa on myös kuvattu Metsän tarina -elokuvaa! Loppumatka kävellään katsellen kuulostellen, mutta metsä on hiljainen.
Ei näy tiaisia, ei punatulkkuja, tällä kertaa tikatkin ovat hiljaa… närhi, vai liekö jo ollut kuukkeli.
Ennenkuin jatkamme viitoitettua reittiä, Hannu kertoo meille käyttäytymisohjeet.
Oranssit merkit puissa ja tien varsilla kertovat, että on pieni mahdollisuus nähdä pohjoisen satu- ja kohtalonlintu kuukkeli, mutta niiden ruokintaa täällä ei sallita, pientä sopivaa makupalaa lukuunottamatta silloin tällöin. Hannulla on muutama rae koiranruokaa.
Jatkamme matkaa. Näemme muutaman vuoden takaisen myrskyn tuhot, rungot makaavat ristiin rastiin kaatuneina, jo sammaleisina. Ryteiköt tarjoavat monille pikkulinnuille pesäpaikkoja, punarinnoille peukaloisille, kyllä sinne voi pesiä kuusitiainenkin ja moni muu. Metsän halki kulkee pieni puronen, joka on jo melkeinkasvanut sammalen alla umpeen, järeät kuuset seisovat ääneti harmaina runkoina kilvan taivasta tavoitellen.
Saavumme yhteen ”varmoista” paikoista. Odotamme, toivomme, Hannu esittää kustuääniä, ruohon avulla ja ilman. .
Oi,nyt tulee yksi – hei tuolla on toinen!
Lopulta näemme neljä onnenlintua. Lapinmies on kuulema kehunut kuukkelin istahtavan aamulla ensimmäiseksi paikkaan, josta saap päivän kaivaa kultaa! No, meillepä nämä jäävät oksistoon, eikä tuolla kuusikossa näy edes lehtikultaa! Mutta porukastamme löytyy kolme todella onnellista ihmistä – he näkevät nyt kuukkelin ihan ensi kertaa!
Retkemme alkaa olla eväshetkeä vailla. Puikkelehdimme salaista polkua salaiselle, yksityiselle laavulle, jonne johtaa kotoa polku metsän halki. Nuotio syttyy nopeasti.
Täällä kuulemme monia ihmeellisiä tarinoita metsistä, ja taisteluista ns. yleistä käytäntöä ja mielipiteitä, jopa lainsäädäntöäkin vastaan. Sitkeyttä, jolla pariskunta saavutti lopulta tämän haaveensa, tarpeeksi ison yhtenäisen vanhan metsän eteläisen Suomen kuukkeleiden asuinsijaksi
Sielunlintu saa rauhassa kasvattaa jäkeläisiään, kertoa kuulumisiaan ystävälleen, joka päivittäin kävelee niitä katsomaan ja tapaamaan. Hannu kertoo kuukkeliparista, jotka aina tulivat yhdessä hänen luokseen. Erään kerran tuli vain toinen, ja sen olemuksesta hän näki, että puoliso oli kuollut… ymmärsivätkö kuukkelit samoin hänen olemuksensa, osasivatko lohduttaa.
Kaikki ympärillämme muistuttaa joka päivä viidestäkymmenestä yhteisestä vuodesta, jolloin Eeva-Liisa ja Hannu retkeilivät, telttailijat, marjastivat ja ihailivat kuukkeleita täällä. Luonto on ollut heille yhteinen ilo ja yhteisen huolen aihe. Siksipä Hannu Siitonen pyysi hautajaiskukkien sijaan muistamaan rakastaan Luonnonperintösäätiön rahaston kautta . Sen tilinumero on FI 78 5494 0950 0224 93, viitenumero 202785 ohjaa lahjoitukset Haarikko-kohteen suojeluun.
Metsän tarina jatkuu. Kuukkelit keräävät viimeisiä puolukoita talven varalle, piilottelevat niitä korkeimpien kuusten latvustoihin, laavun liepeillä lirisevä puronen kerää voimia kevättulviin, jolloin se jälleen muotoilee uomaansa veden tahdon mukaan. Toivomme pesäonnea metsän eläimille, kuukkeileille terveitä, koreapukuisia poikueita, ihmiselle toiveikasta talvimieltä!
Salaisen laavun rantapenkalla yhteenkasvaneet kuusenrungot kaartuvat yhä lähemmäs hiljalleen virtaavaa vettä…
