Siirry suoraan sisältöön

Vihdoinkin Daniel!

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Ismo Tuhkalainen helpottunut hymy kasvoillaan ohjasi yleisöä Savitaipaleella Europaeuksen koulun auditoriaan. Monen vuoden työn tulokset ovat lopultakin yleisön nähtävillä.

Näytelmä, jonka hän on sekä kirjoittanut että ohjannut, oli valmis jo D.E.D Europaeus 200 -juhlavuonna 2020, mutta sitten iski korona. Esitystä on toki pidetty esityskunnossa koko ajan, ja sen kyllä huomaa, repliikit tulevat tuosta vain, eikä pitkissäkään takellella yhtään.

Esitys on verran vauhdikas, että terävät kuvat jäivät vain haaveeksi, ainoat jotka pysyuvät paikallaan oli seinään heijastettu kuva sankarin patsaasta, ja alun kartanomainen aamuteekattaus.

Siinä nuori ylioppilaspoika Daniel (Juho Markku) säikytteli sisarpuoltaa Charlottaa (Jaana Mentula) ja äitiään (Hellevi Asikainen) muistoilla ”melkein hukkumisestaan”. 

Siitäpä tuo lähti tarina liikkeelle, mainioine oivalluksineen, varsinkin posti sai ansionsa mukaan. Luulenpa, että pitkällä matkallaan ensimmäisistä harjoituksista valmiisiin esityksiin asti posteljooni on saanut kunnonkohotusta enemmän kuin missään kuntosalilla tai -portaissa konsannaan. Siinä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun Tomi Tauti pyyhälsi hevosen selässä pitkin näyttämöä, hei laukkaa ratsu reima! Tässä kuvassa hän kuitenkin on ihan jalkaisin kirjettä tuomassa, ja joutuu seuraamaan kansanparantaja Simanan (Lilja Lind) ja loitsujen muistiinpanijan touhuja.

Hienosti oli toteutettu myös kansalaisten juonikkuus, mielellään antoivat runonsa ja tarinansa, mutta maksua odottivat, ja kovin ketterästi myös varastivat hyväuskoiselta runonkerääjältä kaiken mahdollisen. Mainio kohtaus oli myös kaivaukset, joissa mukana oli porukan nuorin Vilperi, Robin Kallio. Kovasti oltiin kaveria, mutta tilaisuuden tullen…

On mainittava myös kissamaisen ketterät, ja aina valmiit vähätteleviin lausuntoihin ja juoruihin  ”aikalaiset arvostelijat”, Johanna Rutanen ja Päivi Tiainen, jotka osasivat kadota myös maan rakoon tilaisuuden tullen. Kylän likkoja ja iloisia runonlaulajia, Danielin tanssittajia ja maatyöläisiä – kaikki valmiina runonsa antamaan, mutta käsi ojossa palkkaa vaatimaan – esittivät Sari Ramula, Liisa Tuomainen, Tessa Kortelainen ja Juhani Loukola, jonka yksinlauluesitys ilman säestystä oli juuri sopivasti paikallaan ja sai silmät kyyneliin.

Posti tuo poikkeuksellisesti kirjeen ihan jalkaisin.

Ismo Tuhkalainen itse Wilheminä herraystävänsä Gabrielin (Tessa Kortelainen) kanssa  näyttuvät elämän toista puolta suurella ja hyvinluontaisella ylemmyydellä ranskalaisine punaviineineen, kuubalaisine sikareineen ja krokotiilinnahkaisia kenkiä tilanneina herroina..

Näytelmä päättyy Hietaniemen hautausmaalle, jossa kynttilät palavat, ja sielläkin posti tekee työtään… lumikolan kanssa.

Mitn hyvin oli Ismo Tuhkalainen osannutkaan osat jakaa. Juho Markku on luonteikas Daniel, kiihkeä, intoileva, väsynyt ja masentunut, katkera, ja Elias Lönnrotkin (Tero Hjerppe) mahtailevana älykkönä antaa näytelmässä lopulta kunnian sille kelle se kuuluu. Hieno kokonaisuus kirjoittaja-ohjaajalta.

Loppukumrrusten aika.

Näytelmän lipputulot lyhentämättöminä menevät SPR:n Savitaipaleen osaston kautta Savitaipaleella olevien ukrainalaisten lasten virkistys -ja harrastustoimintaan. Näyelmä on omistettu Danielille sekä kahdelle edesmenneelle savitaipalelaiselle Tanelille, Pertti Jurvaselle ja Timo Mikkolalle. Tämän pyhäinpäivän kaksi näytöstä ovat jo täynnä, sunnuntainenkin täyttyy varmasti. Saadaanko jatkoa, luultavasti.

2980, posti tuo poikkeuksellisesti kirjeen ihan jalkaisin2986, Vilperi istuu ylhäällä, iloiset laulajat Liisa Tuomainen ja Robin Kallion äiti Sari Ramula Danielin kuultavina

Robin Kallio, Vilperi, kertoi nukkuneensa ihan hyvin eilisen esityksen jälkeen, ja oli valmistautumassa pyhäinpäivän kahteen esitykseen rauhallisesti. Hän kertoi harjoitusten olleen aika rankkoja, mutta koulusta hän oli ollut vain yhden päivän pois. Tulevaisuuden ammatiksi hän ei vielä oikein osaa näyttelijän hommaa ajattella, mutta äidin mielestä mukavana harrastuksena toki.

Vilperi i(Robin Kallio) stuu ylhäällä, iloiset laulajat Liisa Tuomainen ja Robin Kallion äiti Sari Ramula Danielin kuultavina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *