Siirry suoraan sisältöön

Öljyvärit veivät posliinimaalarin mukanaan

Kauris, korppi, kettu, sammakko, päivänkakkaroita, taloja ja asetelmia – Jenni Alaoutisen öljyvärimaalausten aiheet ovat moninaiset. Teoksiin voi tutustua Lemin kirjastossa syyskuun ajan.

”Tästä tuli ihan vahingossa hyvä”, Jenni Alaoutinen sanoo yhdestä suosikkityöstään, kauriista vihreässä maisemassa.

Lappeenrantalainen Jenni Alaoutinen – ristimänimeä Pirjo ei kukaan käytä – asui aikoinaan Kuukanniemessä Lemillä. Tuolloin hän innostui posliininmaalauksesta. Se on nyt jäänyt; sen sijaan hän maalaa öljyväreillä Etelä-Karjalan kansalaisopiston opintoryhmässä Lappeenrannassa.

– Ensimmäiset öljyvärityöt ovat 1990-luvulta, hän muistelee.

Vuosittain on syntynyt 4-5 maalausta, jotka hän on ripustanut kotinsa seinille.

– Seinät ovat jo täynnä, ja joskus olen ottanut aiemman työn ja maalannut sen päälle uuden, hän kertoo.

Aiheet hän löytää muun muassa luontolehtien kuvista, tai joskus Pinterestista. Yhtenevää luontoaiheiden, asetelmien ja maisemien kesken ovat murretut, tummasävyiset värit.

Yhteinen värimaailma yhdistää tätä kuvaparia.

– Joku ystäväni kysyikin, olenko masentunut. Mutta ei siitä ole kyse, ne vain ovat minun värejäni, Jenni Alaoutinen sanoo.

Värien ohella hän on kokeillut myös sekatekniikkaa: liimaillut luontokuviin jyviä, heiniä, helmiä ja organza-kangastakin, josta syntyivät ampiaiselle siivet.

Risut ja jyvät tekevät sammakkotauluun kolmannen ulottuvuuden ja luonnon tunnun.

– Minä en yhtään tykkää ötököistä, mutta maalaamalla niitä talven aikana saan siedätyshoitoa, hän nauraa.

Lemin kirjaston näyttelyn hän kokosi kotonaan olevista töistä. Aiemmin hänellä on ollut joitain töitä esillä Savitaipaleen kunnanvirastossa ja terveyskeskuksessa, jossa hän työskenteli terveydenhoitajana ennen eläkkeelle jäämistään.

Kirjaston näyttelyn hän kokosi kotoaan.

Kirjaston näyttely on siten hänen ensimmäinen oma näyttelynsä.

– Sitä on jo kysytty Rautjärven kirjastoonkin, hän ihmettelee sanan kiirimistä.

Uusia töitä hän alkaa työstää parin viikon päästä, kun kansalaisopiston lukukausi taas alkaa.

– Tarkoitus on jatkossa maalata vähän leveämmällä siveltimellä; opettaja Tuomas Tyrisevältä olen saanut paljon hyvää oppia, Jenni Alaoutinen kiittää.

Maisemataulussa navetta vaihtoi paikkaa monta kertaa, ennen kuin opettaja oli tyytyväinen.

Pirjo ”Jenni” Alaoutisen öljyvärimaalauksia Lemin kirjastossa 2.-27.9.2024.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *