Siirry suoraan sisältöön

Kunnanjohtajan virka hakuun

Lemin kunnanvaltuusto päätti maanantaina kunnanjohtajan viran väliaikaisesta hoidosta ja uuden kunnanjohtajan hausta ja pätevyysvaatimuksista.

Vt. kunnanjojatajana toimii tekninen johtaja Tommy Vesterlund (vasemmalla). Vieressä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Mielikäinen.

Kunnanvaltuusto päätti, että tekninen johtaja Tommy Vesterlund toimii oman virkansa ohella vt. kunnanjohtajana siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja on valittu ja hän on ottanut virkansa vastaan. Tarvittaessa lyhyissä poissaoloissa Vesterlundin sijaisena toimii hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen.

Uuden kunnanjohtajan haku aloitetaan. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Etelä-Saimaassa, Kuntarekry.fi-palvelussa, sekä työvoimahallinnon mol.fi-palvelussa.

Virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, vahvaa kunnan ja kuntakonsernin johtajaosaamista ja -kokemusta, sekä talouden tuntemista. Hakuilmoituksessa arvostetaan ylempää korkeakoulututkintoa, strategista kehittämisotetta, elinkeinoelämän tuntemusta ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Jussi Stoor (sit) arveli puheenvuorossaan, että ylempi korkeakoulututkinto on jätetty pois kelpoisuusvaatimuksista, jotta hakijoita saataisiin runsaammin. Hän kehotti käyttämään haussa apuna konsulttia, joka löytää sellaisiakin ehdokkaita, jotka eivät muuten hakisi virkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *