Hakkuista saatava tulo ei ole ainoa puiden ja puistojen arvo, Markku Peutere kirjoittaa.
Lemin kunta on hakkauttanut ja myynyt talousmetsiään viime vaalikauden aikana huomattavan paljon taloutensa tasapainottamiseksi. Metsäkaupat näyttävät omalta osaltaan onnistuneen turvaamaan kunnan itsenäisyyttä, ainakin lyhyellä tähtäimellä arvioiden.
Talouden kantokyvyn parantamiseksi, positiivisen väestökehityksen sekä verotulojen kasvun turvaamiseksi pitemmälle tulevaisuuteen olisi keskityttävä myös pitkävaikutteisiin toimiin. Talousmetsistä saa myyntituloja, mutta hakkuisiin liittyy pakollisia kustannuksia raivauksista, istutuksista ja metsäteiden kunnostuksista ym. Tämä tulolähde on hiipumassa.
Kunta toteutti hakkuita myös taajamien asemakaava-alueilla, jotka kaavassa on merkitty puistoiksi ja lähivirkistysalueiksi. Vaikka metsälaki ei velvoita maanomistajaa puistoistutuksiin, niitä olisi välttämätöntä silti tehdä puistoissakin suunnitelmallisesti ja pusikoitumista ehkäisten.
Viime aikoina maisemahakkuina toteutettuja asemakaava-alueiden puistohakkuita ei näytä valmistellun riittävässä vuorovaikutuksessa, kuntalaisten ja muiden asianosaisten kanssa rakentamislain, kuntalain, hallintolain ja kunnan oman strategian edellyttämillä tavoin.
Vaikka usein kuuleekin, että keskeneräisiä töitä ei saisi arvostella, niin viimeaikaisia hakkuujälkiä voi itsekukin käydä nyt jo arvioimassa.
Puistoilla, jopa yksittäisillä puilla on monin paikoin huomattu hyvinvointia edistävää merkitystä. Voisiko se olla yksi asuinalueiden vetovoimatekijä? Vuonna 1943 kaatuneen ja sittemmin suojellun Koulumännyn kanto ei taida enää riittää tähän tehtävään.
Onneksi kaavoituksessa puistojen tarvetta on ennakoitu ja kaavamerkinnöin turvattu. Suunnitelmallisia täytäntöönpanotoimia kuitenkin tarvitaan.
Markku Peutere