Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Muutaman päivän, ehkä viiko Mäntyperä eukko on potettunt vasemmistolaist puoltaa. Pää on olt jo koko talve kummalline vasemmalt puolelt. Korva humisoo ja silmä tuntuu ouvolt, ei sil kyl paljo mittää nääkää, toisinnaa. Niiko äske, ei saant tekstist selvää, mut ko nosti pikkuse nennääsä, ni kirjaimet muuttuit mustiks ja selviks. Liekö sit rillivikkaa…
Ja alaspäi mennes vasuriviat senko yltyy. Ens ol vaa ristiselä vase puol, sit se putois kipu lonkkaa, nyt se vaivaa jo polvee, ja pahoi pelkää, et huomisel on turha yrittää vasent kenkää jalkaa – ja myö ollaa mänös reumaporuka risteilyl!
Muutama päivä aja oon opetelt päiväunil. Puolpäiväse jälkee ota kipunapi, vejän peito korvii, ja nouse päiväkahvil vähä riskimpän, toivo mukkaa. Tovellisuuvves vieres maant Harmi (vaik ois olt ulkon koko ajan) herättää miut kauheel kuorsaus kohtauksel, eikä uni ennää tuu. Kello viisarit on siirtynt korkeintaa kymmene minnuuttii.
Mut ulkosal on tok ihanaa, sato tai paisto. Tänä aamun mie auton taas yhe kuistil eksynnee tiijaise ulos, ja katteli samal ko punatulkku-emo opetti poikassiaa ulkoruokailuu. Se taivutti somast voikuka vartta alemmas, ja nyppi sit siemennii nokkaasa, eikä aikaakaa, ko opetust seurant poikane, tek iha samal viisii.
Tää on olt nii ihana tää kevät, just meil hittail mummeleil sopiva, pitkä ja – oikullinen. Maaliskuus jos innostuit yhten päivän haravoimaa, ni seuraavan pit jo lapioija taas polkui auk. Oikullistha se ol muutekii. Laskiaisajelul päätetti männä kattomaa Suomenieme Rantabaarii, ko netin mukkaa se ois ain auki. Ei olt valojakkaa, eikä mittää elämämerkkii, onneks Kiesilä Kievar ol auk mahtavine laskiaispullinnee. No myöhemmi saatii rantabaarinkii kahveja, ja harmittelliit, ko ei saa netist pois sitä väärää tietoo….
Maaliskuus miekii innostui leipomuksist, tein pyöreit pienii piirakoit pakasteesee, ja koiti muutekii saahaa marjoi pakastimest vähemmäks… mut nehä vaa muutti muotoo, ko piirakoin takasi pistin! Malliskuu valkas myös miu valkopyykin, iha oikeest sai narul kuivaks! Muutolintui alko tulla, tilhii ol mahottomast ja mustarastas laulo.
Miekii laulon kuoros, vaik pakko sannoo, et kevätkelit rasitti hirveest, ol liukast ja sohjoo ja pimmeetäki viel. Mie en kuoroo liittyissäin uskont, et mie valittasi väsymyst, mut kyl se pahukse pimmee talvi ol raskas. Maaliskuus miu rakas pikkuprinssiin täytti kolmanne kerra täysii kymmenii, ja saman päivän myös laulettii entise kuorolaise hautajaisis… Ja koko talvi, sehä ol se keltamusta! Voi mahoto ko miekii jänniti, vaik en pelis olt ko kerra. Ei tää eukko ennää pärjää siel tungokses – ihana sannoo, et Saipa pelis on tungost! Miul liehuu vielkii keltamusta lippu pihas, ja paita taitaa olla tännääkii pääl!
Maaliskuun puoles välis miu riistakameras ol sus. Iha siin pihalaias! Jos en ois nähnt kuvvaa, ni oisi aatelt et ne isot jälet on kylä koira, joka ain joskus eksy miu pihhaa. Aito ja oikee sus se ol! Mut telkät ko tulvat, ne toivat mukanaa mahottoma uppeet revotulet. Niitä on muute olt vielkii, iha eilekii kaike päivää, ei vaa näy ennää ees yöllä ko on liia valosaa, varmaa ol viime yönkii, ko meinasi enne neljää nousta ylös, ol nii kirkasta, vaik ol paksus pilves!
Muute maaliskuu ol oikee reissui kuu. Ei riitä et kuoro kans käytii se Tuomasmessu Lahe Ristikirkos, kaikkiin muitte reissui lisäks käytii kaveri kans viel Savolinnaskii kattomas velje leskee, joka asustel nyt yhes huonokuntosemma siskosa kans. Hyvä et sissää mahuttii, ko kaks rollaattorrii ol pikku etteises. Mut piha nii liukas – ja muukii keli – ettei mummelit ulos olleet päässeet koko kuukautee, sielkii voip ruuat tilata kaupast, tupaka kans vaa on kuulema vaikeuksii…
Lemilkii myö käytii pässipäit kattomas, mennes sato vettä, ja ko Lappeeranna kaut kierrettii kotii, sato moni paikoi tosi sakkeest lunt. Perhosii kuitekii näky jo maaliskuu lopus, ja majava hak miu haavikost kaks pientä puuta. Mie siirsi riistakamera siihe, ja luuli jo majava saaneeni kuvvaa, mut olkii supi. Jote monenlaist elläimistöö täs Harmi seuran ol – ensmäne punkkiikii jo maaliskuus!
Ja maaliskuu lopus mie sai sen hullu aatokse, et mie laita tuon satupolun uutee uskoo, tuli nii iloseks ko olin saant muutama kerra nähä sitä miu nuorimmaist lapselast, kuusvuotiast innokast lintumiestä Ja niipä se miu kevät on jatkunt kaikelaisel leikkimisel, potutkii pani vaa säkkii myyrilt piiloo, enkä porkkanan porkkannaa oo kylvänt. Sensijaa just tännää tei mörkömetä – siel kummitukset tanssiit tuulel ja möröt ja kummitukset pittäät lystii kuuste kainalos. Ja lehtokerttu laulaa, perhossii vois tännää laskee… mut vast paiväunniin jälkee! Mukavaa ja lepposaa kesäkuuta!
