Teksti ja kuvat Sirkka Liisa Vaalivirta
Myrsyn jälkeen olikin sitten poutasää Savitaipaleen torilla! Mäntyperän eukko oli säästänyt maidon haun viikonvaihteeseen, jotta voi samalla kuunnella niin mieslaulua kuin kokeilla kestääkö kipeä kinttu pitkää kinkkaamista.
Kyllä kesti,ja aika monelta sai hyviä neuvoja tulevia vuosia varten. Ja mikä ihaninta, torilla oli myös ensi kertaa mansikkakoju.
Oli Nanin herkkuja ja pottujakin. mutta jäätelökioski oli kiinni, se varmaan harmitti muitakin kuin tätä eukkoa. Onneksi Siljan baarista löytyy edelleen mainiot vedyt pahimpaan nälkähuimaukseen.
Mieslaulajat esiintyivät Sisko Taalikaisen säestyksellä, ja kuulijakuntaa oli todella paljon.
Lavan edessä penkit täynnä, monet etsiytyivät jo varjoonkin.
Oli kiva toripäivä. Siinä sivussa eukko löysi Savis Sopista ihan just sopivan pitkän kesähameen sellaisten päivien varalle, kun selkä ei taivu täydellisempään pukeutumiseen. Kaupassa kävi jalkaa säästääkseen kahdesti, kantoi siis pienempiä kuormia…. mutta arvaat varmaan – tapansa mukaan oli Sievän Sinisen parkkeerannut kaikkein kauimmaiseen ruutuun. Sellaista se on kesäinen järjenjuoksu!