Fysioterapia- ja kuntokeskus Savikunto on toiminut Lemillä jo 40 vuotta. Toimitusjohtaja Hannu Mäntynen kantaa huolta paitsi oman yhtiönsä niin kaikkien muidenkin maaseudun palveluntuottajien asemasta fysioterapian ja sairaanhoidon sektorilla.

– Maaseudun toimijat ovat jäämässä väliinputoajiksi, kun vakuutusyhtiöt ohjaavat potilaat itse tuottamiinsa palveluihin, keskittävät ne kaupunkeihin, Mäntynen pelkää.
– Kun meidän selkämme takaa Savitaipaleelta tai Lemiltä ajetaan Lappeenrantaan fysioterapiaan, on se kallista työajan käyttöä. Tai kun Suomenniemeltä mennään Mikkeliin saakka.
Mäntysen mukaan vaatii asiakkaalta paljon, että hän saa palvelun lähikirkonkylästä. Mahdotonta vakuutusyhtiön vakuuttaminen lähipalvelun edullisuudesta ei kuitenkaan ole, se on nähty. Työtuntien ja matkakilometrien säästäminen on vakuutusyhtiönkin etu.
Positiivisena asiana Hannu Mäntynen näkee Kela-korvauksen, joilla voi taas korvata myös osan fysioterapiamaksuja neljästä hoitokerrasta vuodessa.
– Olemme voineet mainostaa, että osta neljä, maksa kolme, hän iloitsee.
”Fysioterapia tärkeä osa
sairaanhoitoa”
Hannu Mäntynen puhuu fysioterapiasta tärkeänä osana sairaanhoitojärjestelmää – nimenomaan sairaanhoidon mieluummin kuin terveydenhoidon.
– Sairauksiahan me hoidamme, terveyttä edistämme, hän huomauttaa.
Hän ohjeistaa ihmisiä hoidattamaan kivistyksiään ja kolotuksiaan ja kehon toimintapuutteita ajoissa ja neuvoo aloittamaan hoitopolun suoraan fysioterapiasta ilman lääkärin ja erikoislääkärin ketunlenkkejä.
– Odottaessa lääkäriaikoja ja erikoislääkärin lähetettä fysioterapiaan vaiva voi pahentua vaikeammin hoidettavaksi. Me voimme tehdä tutkimuksen ja sen perusteella aloittaa hoidot saman tien, hän korostaa.
Vaivan tutkimukseen ja hoitoon fysioterapeutilla on ammattitaito ja oikeus. Myös silloin, kun kyseessä on tulehdus.
– Tulehtuneelle lihakselle tai nivelelle on oma hoitonsa, ei kaikkea hoideta pelkästään hieromalla.

Kuntosaliharjoittelulla
toimintakyky paremmaksi
Savikunto tarjoaa myös kuntosalipalveluja, ja niillekin on kysyntää, vaikka saleja on 40 vuoden aikana syntynyt vaikka kuinka paljon.
– Moni tykkää pienistä kuntosaleista, jollainen esimerkiksi meidän Lemin-salimme on. Pienessä salissa on rauhallisempaa tehdä kunto-ohjelmaa. Meillä ei myöskään ole personal trainereita, vaan omatreeneri-terapeutit tutkivat ensin raajojen liikkuvuuden ja lihasten voiman, tutkivat mihin kannattaa panostaa, Mäntynen selvittää.
Harjoittelu on tehokkaampaa, kun vaikkapa raajojen eripituisuus on korjattu laittamalla korokepohja toiseen kenkään.
– Liike ei aina ole lääke, jos keho on epätasapainossa, hän muistuttaa.
Ikäihmisillä suhteellisen voiman lisääminen harjoittelun kautta voi olla nopeampaa kuin nuoremmilla. Kuntosaliharjoittelunkin tavoite on päivittäisen toimintakyvyn parantaminen.
– Siinä pystymme palvelemaan paremmin kuin isot kuntokeskukset, Hannu Mäntynen uskoo.
Nyt kuntosalilla ja fysioterapiassa eletään vielä hiljaista kesäkautta. Syksymmällä alkaa ryhmätoiminta ja myös yksittäiset kuntoilijat löytävät salin.
Neljä toimipaikkaa,
kuusi fysioterapeuttia
Savikunnon palkkalistoilla on kuusi fysioterapeuttia
– Savitaipaleen toimipisteessä toimii kuusi terapeuttia viitenä päivänä viikossa, Lemillä vastaanotto on auki kahtena päivänä viikossa. Palvelua lisätään tarpeen mukaan, kaikki hoidetaan, Mäntynen kertoo.
Savikunnolla on toimipisteet myös Suomenniemellä ja Luumäellä.
Savitaipaleella toiminta alkoi vuonna 1983, Lemillä kahta vuotta myöhemmin, 40 vuotta sitten.