Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tänä syksynä Mäntyperän eukon elämä on ollut kuin nuoralla tanssia, välillä on vaarassa pudota, toisinaan jalan alla tuntuu tukevalta. Lonkkavaiva tuntuu pahenevan päivä päivältä, ja suurin suru oli, kun ei kytkinjalka suostuisi kytkimelle, vaikka ratin taakse joskus pääsisikin. Ja jos ei onnistu, kuoroharrastus olisi kokonaan ohi. Kaikki ihanat konsertitkin menivät ohi, mutta nytpä tapahtui ihme!
Eukko oli ystävän avustuksella ja vanhustyönneuvojien ohjeitten mukaan päättänyt anoa kuljetusavustusta. Sen tuloraja on 1500 euroa kuussa, lisäksi anomukseen tulee tiedot kaikesta muustakin varallisuudesta, jos sitä on. Aikamoinen paperipinkka tietoja lähtikin annettuun osoitteeseen, ja ihme tapahtui! Noin kuukauden päästä tuli vastaus, teille on myönnetty…. kahdeksan yhdensuuntaista matkaa koti-/naapurikunnissa, asiointi- ja virkistystarkoituksiin. Kaikkien muiden hankaluuksien keskelle tästä tuli kolmannen adventtipäivän suuri juhla ja ihme.
Mäntyperän eukko tilasi taksimatkan pikatilauksena, harjoituksen vuoksi(?), ja menomatkalle porraseteen ajoi taksi tuntematon, jolle piti neuvoa Savitaipaleen kirkon parkkipaikka. Mukava muualta tullut ja äskettäin etelämmäksi muuttanut kuljettaja halusi käydä tutustumassa siihen kirkon ympäri ajettavaan reittiin, ja oikeaan pysäkkiin opikseen, ja eukko jäi onnellisena henkäilemään hetkeksi valaistun kirkon pihapiiriin.
Oli aikaa kömpiä rauhassa kirkkoon, kuusessa ja kattokruunussa kynttilät ja reippain askelin Eevi Pihamo laittoi juhlasalia kuntoon laulajien tulla. Kanttori Aino Juntunen oli menossa parvelle urkuja virittämään, mutta poikkesi kuulumisille ja jouluhalaukselle. Oli juhlaa olla hiljaa siinä keskellä kirkkoa, seurata toisten touhuja, ja ihmetellä, olenko todella täällä! Oli siinä sydän syrjällään…
Ja sitten alkoi eukon varsinainen juhla, urut soivat, kansa lauloi – Mäntyperän eukko täysin keuhkoin ikionnellisena, mutta hiukkasen kyynelehti omaa kuoroa kuunnellessaan, Tapio Kilpiän lämminhenkiset juonnot antoivat monenlaisia ajatuksia ja muistojakin, ja viimeisten sävelten kaikuessa kirkossa eukon povitaskusta kuului äänettömälle laitetusta kännystä hiljainen ”on aika herätä,kello on yhdeksäntoista…” Olin laittanut herätyksen päälle, jotta olisin pysäkillä kotimatkalle tilattua taksia odottamassa…..
Kotimatkan taksi oli tuttu paikallinen, ratissa taisi olla tuttu Taneli, ja lauluillan tunnekuohu aukaisi eukkosen sanaisen arkun ja matkan aikana tuli lörpöteltyä liikaa lukkojen takaisia juttujakin, kaikkea tällainen ihmeitten ilta saa aikaan. Näillä matkoilla rahaa ei käytetä, eukko saa laskun omavastuista kuun lopussa, ja taksit vähän pitemmän ajan päästä
Kun vuosikausia aina otto Latukkaan kahdellakympillä bensaa, niin tuli mieleen miten taksi voisi hoitaa hommaa, jos ei olisikaan bensarahaa, tai maksaja menisi nurin. Täma toiveitten ilta vei siis eukolta kaksi kyytiä, kuusi on vielä jäljellä! Hieno joululahjaa!