Lauantaina Lemillä harjoitellaan varautumista pitkään sähkökatkoon. Koulukeskuksressa kello 12–15 pidttävässä häiriötilanneharjoituksessa viranomaistahot ja järjestöt auttavat ja neuvovat kuntalaisia sähkön ja vedenjakelun katkeamisen ja muiden poikkeustilaongelmien ratkaisemisessa.
Harjoitukseen ottaa osaa myös Lemin Kotiseuturatio, joka on paikan päällä tekemässä lähetystä koko tapahtuman ajan kello12–15. Lähetys on kuultavissa Lemiltä taajuudella 95,2 MHz.
Kotiseuturatio olisi tositilanteessakin merkittävä toimija, sillä se pystyy tekemään ja lähettämään ohjelmansa myös sähköjen ollessa poikki.
– Meillä on käytössä aggregaatti, josta saamme tarvittavan sähkön. Lähetämme ohjelman analogisesti FM-tekniikalla eikä digitaalisesti, mitä viranomaisetkin ovat kiittäneet juuri poikkeustilanteisiin sopivana, Kotiseuturation toimittaja Juha Junnonen kertoo.
Mutta jotta kuntalaiset lähetyksen kuulisivat sähkökatkon aikana, pitää heillä olla patteriradio.
– Sellaisen hankkimiseenhan on kansalaisia kehotettu, Junnonen muistuttaa.
Lauantaina kuitenkin sähkökatko vain kuvitellaan, joten Kotiseuturation kuulee hyvin myös verkkovirralla toimivasta radiovastaanottimesta, kanavalta 95,2 MHz, kello 12–15.