Lemin kunnanhallitus palautti kaksi sivistyslautakunnan esitystä toimien täyttämiseksi uudelleen valmisteltaviksi. Kyseessä oli kahden koulunkäynnin ohjaajan määräaikaiset toimet ja laaja-alaisen erityisopettajan määräaikainen toimi.
Lemin koulukeskuksella on keväällä 2025 viisi vakituista koulunkäynninohjaajaa, joista yksi eläköityy toukokuussa 2025. Määräaikaisia koulunkäynninohjaajia on yhteensä kolme, joista yksi työskentelee 50 prosentin työajalla. Sivistyslautakunnan esityksen mukaan ohjaajien määrä olisi vähentynyt syksyllä puolella nykyisestä ja kolmella siitä, mihin talousarviossa on varauduttu.
Mervi Ringsin (kok) ehdotti asian palauttamista valmisteluun, ja niin kunnanhallitus yksimielisesti päätti.
Lemin koulukeskuksessa on päättyvänä lukuvuonna 2024-2025 työskennellyt yhteensä neljä erityisopettajaa. Kaksi heistä työskentelee pienryhmissä erityisluokanopettajina sekä kaksi laaja-alaisina erityisopettajina. Toinen laaja-alaisista erityisopettajista on tehtävään koulutukseltaan epäpätevä. Sivistyslautakunta esitti kunnanhallitukselle täyttöluvan myöntämistä laaja-alaisen erityisopettajan määräaikaisen toimen täyttämiseen lukuvuodelle 2025-2026.
Esa Makkonen (kesk) teki kunnanhallituksessa vastaesityksen, että asia palautetaan valmisteluun. Kunnanhallitus päätti niin yksimielisesti.
Sivistyslautakunnan pyytämät täyttöluvast varhaiskasvatuksen lastenhoitajan ja varhaiskasvatuksen opettajien määräaikaisten toimille kunnanhallitus myönsi.