Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Mikä siinä onkaan tuossa musiikissa, kun se saa ihmiset liikkeelle runsain joukoin viikko tolkulla kestäneistä uuvuttavista helteistä huolimatta! Pienten paikkakuntien suuret musiikkitapahtumat saivat väen kerääntymään niin Savitaipaleen Hakamäelle kuin Lemin nelipäiväisille musiikkijuhlillekin.
Etukäteen Mäntyperän eukko mietiskeli, miten kolkohkoon kouluympäristöön saataisiin romanttista musiikillista tunnelmaa, mutta ihme ja kumma. Hyvin vaatimattomasti lavastettu sali muuttui ihanaksi kesäillan rantamaisemaksi, kun valkeat valot vaihtuivat illan ruskotukseen, Toivon vene katiskoineen lipui kohti toisella puolelle salia koivikossa odottavaa Lempiä, eikä kukaan enää huomannut koripallokoria etuseinällä…
Kolme vuotta musiikkijuhlia johtanut Jussi Vänttinen toivotti väen muutamin samoin tervetulleiksi, ja sopivasti näitä vuosia muistelleessa korviin soljuikin ihanasti ”Muistathan kai…” Lavalle olivat saapuneet Jukka Nykäsen upea orkesteri kesäiseen rantaan, mikä loistava idea tämä taustakangas!
Koko konsertin ajan unohti istuvansa koulussa! Harmaatukkainen Pentti Hietanen sinisävyisessä puvussaan ja Maria Lund, pukeutuneena mustaan ja kultaan! ja orkesteri siellä taustalle, kuin rantakiville istahtaneina, täydellinen kesäilta!
Jokainen kappale oli kuin pienoisoperetti. Paljon tuttuja kappaleita kuultiin, heti aluksi Kenties, kenties ja Habaneran tulisuutta. Laulajilla ei ollut vierellään juomapulloja, mutta ajattelin, että juomassa oli tiheään käytävä tässä kuumuudessa, ja siihenhän oli hyvin aikaa kun toinen lauloi, ja toinen kävi henkäisemässä… rantakoivun takana.
Maria hätkähdytti hiukan mainitsemalla Euroviisut, hiukan arasti kuitenkin oikaisi, ettei sentään Ich komme, vaan äitinsä Tamara Lundin euroviisun halusi esittää huolimatta sen aikanaan hämmästyttävästä ”rohkeudesta” Ja niinpä kuultiin – sekä nähtiin – tulinen ja konstailematon Mä oon mikä oon.
Riipaisevasti Pentti kulki Särkyneen toiveen katua, ääni on mahtava ja voimakas, laulaja tulkitsee takuulla niin, että jokainen särkynt toive kajahtelee koulun seinistä.
Lavalle nousee Maria, kuin kuningatar, arvokkaasti, sydän täynnä tuskaa. Evita tässä kertoo riipaisevasti tarinansa, miten hän kansaansa rakasti, miten hän aina tahtoi hyvää, vaikka… sydänverta maksoi maine ja kunnia, vahva esitys, kuin pienoisnäytelmä. Lisää dramatiikkaa tuo seuraavaksi Pentti Ghitarra Romanallaan… kertoo vielä, että aikoinaan puhuttiin romanialaisesta kitarasta, mutta kyllä se roomalainen on… vai miten se nyt menikään…
Olin odottanut Rami Sarmaston ja Tamara Lundin suurta rakkaustarinaa Sinun omasi – maailman kaunein rakkauslaulu Tamaran esittämänä, ja kuinka traaginen loppu ihanalle tarinalle. Oli hieno ratkaisu antaa se Hietasen esittämäksi Nykäsen sovituksella. Upea, upea, niin kaihoisa loppu …kai olla saan. Eivät saaneet, mutta ihanimman laulun saivat aikaan nuoret Rami ja Tamara.
Hietanen väitti, ettei ole tangolaulaja, mutta kappas vaan, harva vetää yhtä hyvin ikuisuusbiisin Satumaan. Ja vaikka laulaja vielä väitti, ettei hänestä tangolaulajaa tulekaan, niin seuraavaa levyä ja konserttia odotellessa…lisää tätä!
Vielä ennen väliajan eteiseen katettua kahvi-mehutarjoilua saimme nähdä ja kuulla sellaisen ”pienen kansanlaulun”, ettei paremmasta väliä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, mahtava, huippusovitus! On ihana nähdä taiteilijoita, jotka todella haluavat antaa yleisölle parastaan!
Kun suuresti ihailemani Tamara alkoi ”kasvattaa tyttärestään tähteä”, joskus jopa hiukan kyseenalaisinkin keinoin, katsoin ujoa tyttöä ja ajattelin, että yrittäisi pysyä itsenään, ei hän ole nukke,jota joku toinen pukee… Nyt,kun katson tuota säteilevää nuorta itsevarmaa naista, olen mielelläni väärässä. Hän on kasvanut aivan omaksi itsekseen, aivan omilla avuillaan, ja on säilyttänyt lämmön ja iloisuuden, nöyryyden taiteen edessä. Suuren äidin varjossa on kasvanut kaunis ja harvinainen kukka, ainutlaatuinen.
Harmillista, ettei Lemin Ratio kuulu kunnolla Savitaipeleella, kahvipaussilla kuulin, että paljon menee musiikkiljuhlistakin ratioon…Toivottavasti sinne meni myös maailman ensimmäinen rokkikappale, Lännen lokari! Ja todellakin, täydellisen rokkisovituksen siitä maailman ensimmäisestä nimen omaan suomalaisesta rokista, esitti 10+ arvoisesti Pentti Hietanen. Vauhtia riitti myös upealla sovituksella esitetetty Ievan polkka (siis meille savitaipalelaislle Savitaipaleen polkka), josta Maria vähääkään hengästyneenä esityksen jälkeen sanoi, jotta tämä on semmonen artikulaatioharjoitus…Eikä tuo äänenavausharjoitukseksi jäänyt Pentiltäkään Amado mio, niin oli auki, että rantakoivujen lehdet lepattivat kuin tuulen vireessä!
Maria oli vaihtanut mekkonsa kauniiseen vaaleaan ja oli muka unohtanut mikin käteensä, niin tulikin siihen yleisön erteen lattialle,pois parrasvaloista, jutusteli ja kyseli mistä päin ihmiset ovat tulleet tähän konserttiin, paikkakuntia oli paljon, joku oli Turuust, ja Maria sanoi, sieltähän minäkin, mitä nyt välillä Saksassa kävin syntymässä…
Lavalla hän jatkoi kertomusta. Kun äiti kuoli hän ei saanut perinnöksi kaappikelloa tai astiastoa, vaan hirveän kasan nuotteja. On yksi laulu, mistä hän oli kärsinyt koko ikänsä – nyt on teidän vuoro! Mutta ensin hän esitteli orkesterin, ja sittenpä tuota tulikin täydellä tuutilla. Sanoisinpa, että jossain pilven takana äiti hymyili hyvin tyytyväisenä. Loppuhuipennuksena Maria halusi antaa korkeita ääniä, ensin vähän… sitten hiukan korkeammalle, ja kun kysyi yleisöltä, että vieläkö, niin takaa kuului ”anna mennä vaan!”. Ja Maria antoi,voi taivas mikä esitys! En ”kärsinyt” hetkeäkään! Enkä itkenyt lemmen tähden, minäkään!
Pentti kehui olevansa pateettinen Pentti, joka omaa tietään kulkee, ja Maria puolestaan poikkesi ihanaksi hetkeksi Piafin poluille. Granadasta on jokainen kuullut varmaan satoja versioita, mutta Hietasen esitys räjäytti pankin. Kyllä täydellinen live-esitys on aina jotain niin säväyttävää, että sitä on turha yrittää sanoin kertoa. Pieni haikeus siitä jäi mieleen, joten viimeisessä yhteisessä kappaleessa kuulin jo kummankin äänessä pientä säröä, ehkä väsymystä, ehkä onnistuneen konsertin päätöksen aiheuttamaa palaa kurkussa.
Hienon suorituksen kruunasivat kesäillan valot, rauhalliset ja luonnolliset. Melkein saattoi kuulla laineet rannassa, tuntea koivujen tuoksun hyttysen hyrinän korvan juuressa. Kiitos!