Siirry suoraan sisältöön

Poliisi: Rekolan toiminta ei erityisen moitittavaa

Lemin kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen päätöksen tutkinnan lopettamisesta koskien eronneen kunnanjohtajan Kati Rekolan esteellisenä tekemää valmistelua itseensä liittyvässä asiassa.

Poliisi katsoi, että esiselvityksen mukaan Rekola oli valmistellut asiaa tietoisena omasta esteellisyydestään ja näin rikkonut virkavelvollisuuttaan, mutta teko oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen eikä siten täytä rikoksen tunnusmerkistöä. Poliisi päätti, ettei esitutkintaa asiassa suoriteta.

Kyseinen asia oli aiemman kunnanhallituksen puheenjohtajan Anu Karhun (kesk) tekemä oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen, joka koski Rekolan Karhusta tekemää työsuojeluilmoitusta. Rekola kiirehti sen saamista kunnanhallituksen käsittelyyn hallituksen tammikuun 13. päivän kokoukseen. Rekola valmisteli asian suurimmaksi osaksi itse, mutta pyysi hallinnon asiantuntijaa merkitsemään nimensä valmistelijaksi. Esittelijänä kunnanhallituksen kokouksessa oli tekninen johtaja Tommy Vesterlund, joka esitti valituksen hylkäämistä. Kunnanhallitus päätti lähettää asian valmisteltavaksi uudelleen, koska valmistelussa mukana ollut kunnanjohtaja oli asianosainen. Kunnanhallitus totesi, ettei sillä ole käsittelyedellytyksiä tämän pykälän käsittelyyn.

Runsas kaksi viikkoa myöhemmin, tammikuun 30. päivän ylimääräisessä kokouksessa kunnanhallitus ja Rekola sopivat Rekolan irtisanoutumisesta ja siitä hänelle maksettavasta korvauksesta.

Helmikuun 10. päivän kokouksessa vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund valmisteli Karhun oikaisuvaatimusasian ja esitti sen hylkäämistä. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen; toista mieltä ollut Jarmo Tölski (kesk) merkkautti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä.

Kun asiassa päädyttiin samaan lopputulemaan kuin Rekolan valmistelemassa päätöksessä, ei Rekolan virheellinen toiminta aiheuttanut haittaa tai vahinkoa, poliisi perustelee tutkinnanlopettamispäätöstään. Perusteena on myös Korkeimman oikeuden ratkaisuista johdettava oikeusohje, jonka mukaan virkarikoksina rangaistaan vain ne teot, jotka ovat erityisen moitittavia. Kokonaisuutena arvosteltuna vähäiset teot eivät tule rangaistavaksi virkarikoksina.

Poliisin päätös perusteluineen on luettavissa tästä linkistä.

”Päätökset perustuvat

olemattomiin asiakirjoihin”

Kunnanhallituksen tämänviikkoisen kokouksen yhteydessä Anu Karhu jätti kunnanhallitukselle kirjeen, jossa hän perää Rekolan ja rehtori Sanna Karppisen tekemien työsuojeluilmoitusten asiakirjoja. Karhun mukaan häntä on syytetty epäasiallisesta viestinnästä, josta ei kuitenkaan ole näytetty yhtään sähköpostia tai dokumenttia. Kunnanhallitus teki päätöksensä perustuen asiakirjoihin, joita ei ole olemassa, hän kirjoittaa.

Karhun kirje on luettavissa tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *