Teksti Sirkka-Liisa Vaalivirta, kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta ja Kaija Lankia
Hirveä hinkuhan se Lemille oli. Kulkemis-j a kunto-ongelmat hankasivat vastaan, ja eipäs-juupas-mieli taisteli kaiken päivää. Kunnes sitten illan suussa selvisi, että sotekyyti vie, paimensaarelaiset tuo.
Rolla ei mahtuisi kyytiin, joten mieli oli rohkaistava ja lähdetävä ekakertaa ilman rollaa – vuoteen! Eihän se helppoa ollut, tavarat piti suunnitella vain pakollisiin…
Mutta kun lavalle nousee maailman paras (ja ainoa) lentäjistä koostuva orkesteri, ei lennostossa kasvanut eukko voinut mitenkään jäädä pois! Vanhasta albumista löytyi hiukan kärsinyt, mutta erittäin hyvä syy. Sanomalehtikuva lentäjäkurssista n:o 11, jolla olivat myös Ilmari Juutailaisen pojat ”Illu” ja ”Allu”. Kaikki eivät toki olleet Utissa,mutta sieltä on Mäntyperän eukkolle jäänyt sydänystävä koko perheineen!
Soittajissa ei sentään ilmeisesti enää tämän kurssin porukkaa ollut… Kuvaan eukko on punakynällä merkinnyt Utissa olleita, ja nuorison kanssa lentopalloa komppanian päädyssä pelanneita…
Voi miten komia olikaan koko Finnair Pilots Big Band siinä edessämme! Mikael Konttinen kehui ja kiitteli niin musiikkijuhlia kuin kaikkia tapahtumaa tukeneitakin ja kertoili upeasta porukasta.
Kapellimestarina eturivissä kiiltävän soittimensa kanssa istui Martti Peippo, jolta olisin halunnut kysyä, mahtaako hän olla Utin Peippoja, kun mieleen tuli heti ”Peipon setä”… arvoitukseksi jäi, mutta johtajan mainioita käsimerkkejä seurasin tarkasti koko konsertin ajan. Melkein aina orkesteri ja solistit tottelivat näitä: yks sormi, kaks sormee, avokäsi, nyrkki…ja selvä stop.
Upeasti lähdettiin liikkeelle Pink Pantterin viipyilevin askelin, ja sitten Mikael vei meidät kuuhun (sinivalkoisin siivin). Telkkaristakin tutuksi tullut Lauri Mikkola kyseli Tuntisitko? ja antoi Kirkan korkeat ylä-äänet lauluun Hetki lyö.
Kaksi laulua kerrallaan miehet etenivät hauskoja haastellenkin. Mikaelille hyvien juttujen myötä hiukan hämärsi, siltikin oot elämäni aurinko!, Laurilla oli mielessä länsi, New Yorkissakin käytiin, ja hyvin onnistuivat myös matalammat äänet! Ja ihmekkö tuo, hän on musiikki-ihminen jo monessa polvessa, isoäiti Viola Talvikki, oikein kukkaistyttö nimeään myöten!
Konttinen oli lentänyt edellisen lentonsa Roomaan, ja niinpä Volare italiaksi meni todella upeasti! Muistelin sanoja, sillä tämä oli juuri italiaksi suurta muotia -60-luvulla: voolaaaree, kantaaree…
Väliajalla oli myynnissä levyjä , jokunen upealla kannella, ja tietenkin kahvia, teetä ja mehua, sekä sisällä että ulkona. Omenapiirakkapalaan tarttunut eukko kuuli, että leipoja oli 15-vuotias tyttö! Hyvää oli!
Konsertti jatkui Paul Ankalla, ja keltaiseen takkiin pukeutunut Mikkola lauloi niin haikeesti Paina pääsi olalleni…, sitten keinun kanssasi..
Konttinen oli vaihtanut väriä harmahtavaan ja haasteli Uunon Espanjan reissusta pojiteltuaan keltatakkista Lauria, ja veti sitten hyvin tunteikkaasti miten miehen saa kyyneliin, siihen saatiin upea, ns. räkäinen saksofoni-soolo.
Yhä suku-yllätyksiä: orkesterissa soittaa pasunisti, joka on soittanut Mikkolan äidin porukoissa! Kuulema Elvistäkin tulee! Peipon hienot käsimerkit hurmasivat taas.
Pave Maijasen Lähtisitkö? on ihan turha kysymys, jos kykenis, niin todellakin milloin vain! Ihana esitys. Keltainen takki lensi lattialle, kun Lauri laittoi Elviksen peliin, ensin It`s now or never ja sitten Tuntuu niin kivalta – englanniksi tietenkin.
Ja todellakin Lauri oikeasti nautti esittämisestä, nyt tulee soulia! Vallan mainio oli myös Valtatie 66, jonka miehet lauloivat yhdessä, toinen suomeksi toinen englanniksi, hauska.
Kiitokseksi lentäjät saivat uunituoreet paikallisen leipomon viipurinrinkelit, parituntinen upea musiikkituokio oli ohi.
Soittajia vielä esiteltiin, mutta hälinässä Mäntyperän eukko kuuli mitä kuuli. Joukossa oli yksi nainen, soitin oli minulle hyvin outo, mutta kuulosti, että esittelijä sanoi ”haitarisaxofoni, Julia”.
Jos esiintyjät nauttivat, niin yleisö aivan hullaantui, niin eukkokin. Mietti vielä iltamyöhällä niitä kapellimestarin käsimerkkejä, ja sitäkin millä nimellä lentäjät mahtanevat kutsua läskibassoa, pystybassoksi vai kontrabassoksi, vai onko sillä joku lentävämpi nimi.
Kotimatka sujui mukavasti kesäillan hämyssä ja kotipihassa Harmi pistäytyi pikaisesti tervehtimässä paimensaarelaisia ystäviään, mutta eukko oli vielä pitkälle aamuyöhön lentäjien musiikin mukanaan tuomien muistojen pauloissa, kiitos!