”Music that speaks to the heart” Urut: Rita Rauscher, viulu Michael Rauscher Taipalsaaren kirkossa
Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olin säästellyt sote-kyytejä viime kuun loppupäiville, Taipalsaaren kirkkoon tähän konserttiin ihan siitäkin syystä, että oltiin sovittu eukon entisen koulukaverin kanssa treffit sinne, ja konsertin jälkeen vohvelikahvit siinä torilla. Tarkoitus oli mukavasti rupatella entisistä ajoista, ja miksei nykyisistäkin, mutta toisin kävi…
Kyyti kyllä tuli ja toi, ja ystäväni istui vieressäni koko konsertin ajan – hipi-hiljaa. Musiikki oli aika erikoista. Ihan ensin kuulimme, miten esiintyjät olivat tiensä tähän löytäneet. Kanttori kertoi, että jossain tapahtumassa Rita oli nähnyt vanhan upean harmoonin ja saanut luvan soittaa sillä. Olikohan viulukin tullut siihen mukaan, ja kanttori kysäis: konsertoittekko?
Ja siitä sai alkunsa tämä pieni konsertti. Esiintyjät soittivat parvella, ja olivat toivoneet, ettei kappaleiden välillä taputettaisi, vasta lopuksi ,jos siltä tuntuisi, ja näin me noin parikymmentä harrasta kuulijaa istuimme hiljaa, hiiskumatta.
J. Sibeliuksen Romance nr.2 oli ohjelmassa ensimmäisenä, uruissa oli mielenkiintoinen tankkaava tahti, ja W.A. Mozartin Sonata in F-Major taas viulu oli valoisan leikkisä. Pietro Nardinin Adagio Cantabile soi haikeasti. Rudolf Novacekin Aria oli lyhyt, mahtava, Benjamin Godartin Berceuse jatkoi samaa lijaa, kuten myös G.Ph.Telemannin Sonata in D-Major, surullinen…
Sikäli kuin pysyin ohjelmassa mukana, minulle oudompien säveltäjien kaarti jatkui pienten tyttöjen piiritanssilla, tai siltä Carl Bohmin Canzona kuulosti. Eduard Franckin Andante con moto (Sonata in A-Major) oli täynnä unelmointia ja Johann Svendsenin Romance Op. 28 piirsi jo eukon silmiin järvimaiseman, onnellisen, rauhallisen kuulakkaan tunnelman, laineilla kipunoivat illan viimeiset säteet, viulu itkee kaipuuta, ja ilta sammuu yöhön…
En tuntenut ainuttakaan näistä kappaleista, kaipasin myös nähdä soittajat, joita sai todella pyydellä alas vastaanottamaan aploodeja. Vasta kotona ajattelin, että kuuntelen joitakin netin kautta, olisiko tutumpaa suuremmalla soitinmäärällä tai jotenkin, jotain jäin kaipaamaan lisää… Viulu oli hyvin mielenkiintoinen, toisinaan se soi kuin alttoviulu, toisinaan taas iloinen ja kirkas, ylsi ihan taivaisiin. Mutta kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen konsertti, kiitos siitä.
Ja ne vohvelikahvit: taivas purki vesivarantojaan, jäimme siihen kirkon kulmille odottamaan sotetaksia sateessa… ei ollut vohvelia, ei kahvia, ei aikaa lähteä sovitulta paikalta koulukaverillekaan odottelemaan… Olimme jo likomärkiä, kun soitin jälleen kerran taksin varausnumeroon, josta kerrottiin auton olevan tulossa….
Ehkäpä seuraavalla kerralla ajelen jo Sievällä Sinisellä oikein ajan kanssa ystävän luo… nyt en ole vielä tohtinut edes kysyä, säilyikö vilustumiselta tällä kertaa.