Siirry suoraan sisältöön

Enemmän irti Itsenäisyyden polusta

Lemin kunnanhallitus lähetti kunnanjohtajalle valmisteltavaksi valtuutettu Taavi Hännisen (kok) aloitteen Itsenäisyyden polun kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi matkailussa.

Hänninen toivoo polun opasteiden uusimista. Kuvan yläreunassa Papinojan historiasta kertova, värinsä menettänyt opastaulu.

Hännisen aloite sisältää kuusi ydinkohtaa:

  1. Itsenäisyyden polun sisällön ja konseptin päivittäminen yhteistyössä kunnan, seurakunnan, kotiseutuyhdistyksen, nykyisten oppaiden ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.
  2. Kohde- ja opastaulujen uusiminen ja päivittäminen nykyaikaisiksi, laadukkaiksi ja helposti lähestyttäviksi. Samalla kartoitetaan puuttuvat opasteet ja kohteiden merkinnät.
  3. Säännöllisten opastettujen kierrosten mahdollistaminen kesäkuukausina. Vapaaehtoisten oppaiden ollessa estyneitä, tulisi kunnan varmistaa kierrokset esimerkiksi palkkaamalla määräaikainen kierto-opas tai kohdentamalla olemassa olevia resursseja opastustoimintaan.
  4. Digitaalisen sisällön tuottaminen yhteistyössä kaupallisen toimijan kanssa. Digitaalinen sisältö voisi olla saavutettavissa esimerkiksi QR-koodien avulla suoraan kohteissa. Samalla katsotaan sisällön päivittäminen kunnan internet sivuille.
  5. Itsenäisyyden polun aloituspisteen ja näkyvyyden kehittäminen sijoittamalla keskeiselle paikalle selkeä opastaulu sekä parantamalla polun markkinointia osana Lemin matkailu- ja kuntamarkkinointia.
  6. Rahoituksen etsiminen. Kunta selvittää olisiko hankkeelle saatavissa rahoitusta.

Koko aloite perusteluineen löytyy tästä linkistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *