Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuusto äänesti Lemin kirkon remonttivaihtoehdoista. Äänestyksen voitti vaihtoehto, jossa kirkkosalin penkeistä osa poistetaan ja tilalle tuodaan irtoistuimia kerho- ja muuhun käyttöön.
Kirkkovaltuusto hyväksyi neuvoston asiasta tekemän esityksen äänestyksen jälkeen. Ritva Laurikainen teki vastaesityksen, jossa kirkon nykyiset penkit säilytetään, kuten Museovirasto on suositellut. Laurikainen perusteli esitystään sillä, että kyseessä on yksi arvokkaimmista eurooppalaisista puukirkoista, ainoa viistovartinen ristikirkko, joka pitäisi sellaisenaan säilyttää myös jälkipolville. Hän ei myöskään usko, että kirkosta saa lämmintä kerhotilaa lapsille – tai jos saa, lämmityksessä on riskinsä.
Laurikaisen vastaesitysen puoleesta äänestivät Anu Karhu, Eija Kuitto, Ritva Laurikainen, Juha Mielikänen, Elma Mikkola ja Päivi Pokkinen. Muut 15 kirkkovaltuutettua olivat neuvoston esityksen kannalla, heidän joukossaan lemiläiset Hannu Hakonen ja Paula Tuomi.
Seurakuntatalon päätös siirtyy
Samalla äänestyspäätöksellä päätettiin erottaa Lemin seurakuntatalon asia kirkon remontista, toisin kuin sama valttuusto oli viime vuonna päättänyt. Ritva Laurikainen muistutti, että seurakunta on edelleen velvollinen korjaamaan seurakuntatalon tai rakentamaan uuden miljööseen sopivan.
Anu Karhu ja Päivi Pokkinen jättivät päätökseen eriävän mielipiteen. He muistuttavat lainvoimaisesta, jo olemassa olevasta päätöksestä ja huomauttavat, että päätös tehtiin nyt ilman asiaankuuluvia asiakiejoja: Museoviraston lausuntoa ja lapsivaikutusten arviointia.
Kokous pidettiin Savitaipaleen seurakuntatalolla tiistaina.