Siirry suoraan sisältöön

Jo sata ääntä papinvaalissa

Lemin kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys on käynnistynyt vilkkaasti. Keskiviikkoon puoleen päivään mennessä äänestäjiä on käynyt jo noin sata henkeä.– Äänestysprosentti on noussut jo noin viiteen, laskee seurakunnan talouspäällikkö Elvi Sinkko.

Änioikeutettuja ovat 16.3.2014 18 vuotta täyttäneet henkilöt ja jotka on merkittu seurakunnan jäseniksi viimeistään 70 päivää ennen 16.3.2014 (eli 5.1.2014).

Ennakkoäänestys tapahtuu kirkkoherranvirastossa tällä viikolla joka päivä kello 9-18. Viimeinen ennakkoäänestyspäivä on perjantai.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai. Silloin vaali aloitetaan jumalanpalveluksen jälkeen noin kello 12. Vaali jatkuu kello 18 saakka.

Lemiläisillä on hyvä mahdollisuus jo ennakkoäänestyksessä ohittaa sammonlahtelaisten äänestysprosentti juuri pidetyissä kirkkoherranvaaleissa. Siellä äänestämässä kävi 9,6 prosenttia äänioikeutetuista.

Juttua päivitetty 13.3. kello 9. Korjattu äänioikeutettuja koskeva tieto.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *