Siirry suoraan sisältöön

Muuttotappio kuritti seurakuntaa

Muuttotappio ja kirkosta eroaminen pienensivät Lemin seurakuntaa päättyneen vuoden aikana 40 hengellä, kertoo seurakunnan vuositilasto.

Syntyvyys ja kuolleisuus olivat sen sijaan tasapainossa.

Syntyvyys ja kuolleisuus olivat sen sijaan tasapainossa.

Vuoden aikana kastettiin 8 poikaa ja 14 tyttöä eli 22 lasta. Pois nukkui niin ikään 22 seurakuntalaista, joista 12 miehiä ja 10 naisia.

Kastettujen luku oli yhdeksän lasta pienempi kuin edellisvuonna. Kuolleiden luku oli 13 henkeä pienempi kuin edellisvuonna.

Kirkosta erosi kymmenen miestä ja kahdeksan naista eli 18 henkeä. Kirkkoon liittyi kuusi henkilöä – kolme miestä ja kolme naista. Tätä kautta seurakunta pieneni 12 hengen verran. Edellisvuonna kato oli huomattavasi pahempi, kun liittyjiä oli vain kaksi mutta eronneita 42.

Seurakuntaan muutti tammi-marraskuun aikana 75 henkeä ja seurakunnasta muutti samana aikana pois 103 henkeä, joten 11 kuukauden aikana muuttotappiota syntyi 28 seurakuntalaisen verran. Koko vuoden lukema saadaan tietoon vasta tammikuun aikana.

Muuttotappio ja kirkosta eroaminen yhteen laskien seurakunta pieneni 40 hengellä 2.631 seurakuntalaiseen. Heistä läsnäolevia eli Lemillä asuvia on 2.584 – 1.317 miestä ja 1.267 naista. Poissaolevia seurakuntalaisia on 24 miestä ja 23 naista eli 47 henkeä.

Avioliittoon vihittiin päättyneenä vuonna 13 paria, joista viisi liittoa solmittiin siviilivihkimisinä. Edellisvuonna avioon astui seitsemän paria.

Avioeroja kirjattiin neljä, mikä on seitsemän vähemmän kuin vuotta aiemmin.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *