Jalkosalmi
Metallipääkaupungin juhlapäivä
Lauantaina juhlitaan Lemiä, maailman metallipääkaupunkia festivaalilla Jalkosalmessa ja näyttelyllä Vanhassa pappilassa.
Tukkilaiset saivat tuhatpäisen yleisön
Uitto- ja tukkilaistapahtuma Lemin Jalkosalmessa lauantaina oli menestys. Vanhan ajan meininkiä tuulen tuivertamassa rannassa saapui päivän mittaan ihmettelemään arviolta 2.000 ihmistä. Tässä kuvasatoa.
Jalkosalmi valmistautui uittotapahtumaan
Lemin Jalkosalmessa alkoi perjantai-iltana kova hyörinä. Paikkaa valmisteltiin lauantain Uitot ja tukkilaisuus -tapahtumaan.
Mikkosen veljekset ensi lauantaina Lemillä
Jalkosalmen uitto- ja tukkilaistapahtuman kuuluisimmat veljekset tulevat Lieksasta. Toni ja Jori Mikkonen näyttivät taitojaan TV1:n uutisissa aiemmin tällä viikolla.
Tukkilaismuistoja Jalkosalmessa
Ensi viikon lauantaina 15. heinäkuuta kannattaa suunnata Jalkosalmen rantaan. Siellä muistellaan silloin uittoja ja nähdään tukkilaisesityksiä.
Jalkosalmen tapahtumaan ei tarvita perhettä
Kivijärven rannalle yhteiseksi iloksi
Kivijärvi kuntoon – Kuuksenenselän kunnostushanke tempaisee perjantaina Jalkosalmen rannassa kello 18-20.
Kotalahti kehujen kohteena
Eukkomamma innostui viikonloppuna jalkapallosta ja istui kolmen ottelun verran ruohikolla Amiksen ja Lauritsalan kenttien laidalla. Siellä sai ilokseen kuulla, kuinka keskisuomalaiset jalkapalloilijat kiittelivät Kotalahden leirikeskusta mainiona yöpymispaikkana.
Helteistä nostalgiaa
Tuhannet ihmiset suuntasivat lauantaina kohti Lemin Jalkosalmea, jossa muistettiin edesmennyttä höyrylaiva- ja kirkkoveneliikennettä. Nostalgia veti väkeä, ja uusi ja vähän erilainen tapahtuma. Paikoitettujen autojen perusteella tehty laskenta tuotti tuloksen, että höyryalusten pakeilla kävi ainakin 3 000 henkeä, ehkä aika paljon enemmänkin.Lue lisää »Helteistä nostalgiaa
- 1
- 2
- Seuraava »