Letut palasivat torille

18.7.2020

Lemin kesätori sai lauantaina uuden houkuttimen, kun kahvikioskista saatiin taas myös vastapaistettuja letttuja.

Torin pöydät täyttyivätkin nopeasti letunsyöjistä.

Torin pöydät täyttyivätkin nopeasti letunsyöjistä.

(jatkuu)

Letut palaavat kesätorille

15.7.2020
Tänä kesänä on riittänyt puhetta Lemin kesätorin paikasta ja lettujen puutteesta. Ensi lauantaina 18.7. torilta saa lettuja. Ja myös tästä eteenpäin, kirjoittaa Ritva Laurikainen.

(jatkuu)

Kesätori avautuu lauantaina kirjaston aukiolla

10.6.2020

Lemillä päästään sittenkin kesätorille. Tori siirtyy kirjaston aukiolle ja on ensimmäisen kerran avoinna nyt tulevana lauantaina.

(jatkuu)

Puntarilla tarkka paino, hinta päässä laskien

8.9.2019

Teksti ja kuva Markku Peutere

Lauri Pekari käyttää yhä kruunattua puntaria punnituksissa eikä ole kertomansa mukaan muunlaista  kaupanteossa käyttänytkään.

lauripekari

(jatkuu)

Kesä toi torin ja muuttolinnut

28.5.2011

Lemin kesätori avattiin värikkäästi lauantaina, vaikka sadepilvet roikkuivatkin taivaanrannassa. Ennen sateen ropinaa torille pyrähti kirjava joukko muuttolintuja Aapelin asemalta: oli joutsenia, pingviinejä, riikinkukko ja joku valkea leghornakin.

Pingviinit varjelivat muniaan matkalla Gröönlantaan tai jonnekin; valkealla leghornalla oli munia täysi kori.

(jatkuu)