Siirry suoraan sisältöön

Soittaminen kuuluu säveltäjänkin kesään

– Monenlaista on tullut tehtyä ja monenlaista tullaan vielä tekemään. Pysyy mieli ja sormet virkeänä, sanoo säveltäjä-pianisti Kirmo Lintinen. Hän on Lemin musiikkijuhlien Vuoden taiteilija, ja Lemilläkin häntä kuullaan sekä säveltäjänä että eri musiikkilajien tulkitsijana kamarimusiikista jazziin ja viihdemusiikkiin.

Lemin musiikkijuhlat on yksi Kirmo Lintisen kesäkalenterin merkinnöistä. Mitä kesäiset musiikkijuhlat taiteilijalle merkitsevät?
– Suomen kesä on täynnä musiikkia ja se tietää työtilaisuuksia suomalaisille muusikoille. Omalla kohdallani kesäkeikkoja on vain kymmenkunta. Kesällä on toisaalta myös ladattava akkuja syksyä varten. Jokainen muusikko tämän yhtälön omalla tavallaan ratkaisee. Kesäisillä musiikkijuhlilla vierailee paljon ulkomaalaisia kollegoja ym. kulttuurinnälkäisiä inehmoja, jotka ovat härmäläisille mieluisia, mielenkiintoisia tai peräti hyödyllisiä verkottautumisen muotoja.

Kävit keväällä Kiinassa, missä uusin sävellyksesi sai kantaesityksen. Kerro sävellyksestä, sen saamasta vastaanotosta.
– Kävimme Avantin ja solistimme Trey Leen kanssa kantaesittämässä sellokonserttoni Pekingissä ja Hongkongissa. Yleisöä konserteissa oli noin 1500 kumpaisessakin. Vastaanotto oli tulkittava jonkinlaiseksi menestykseksi. Hongkongilainen Lee ei ollut eläissään kuullut niin innostunutta taputusta kiinalaisyleisöltä.
– 20-minuuttinen sellokonserttoni oli Trey Leen tilaus. Suomen esityksestä ei toistaiseksi ole tietoa, mutta kyllä sellainen vielä tulee. Trey Leellä on kolmen vuoden yksinoikeus teokseen. Teosta esittäneiden muusikoiden palaute oli imartelevaa, Lintinen kertoo.

Kirmo Lintinen on sekä monipuolinen muusikko että monipuolinen säveltäjä. Siksi onkin aiheellista kysyä, kumpi hän varsinaisesti kokee olevansa.
– Koska enin osa työtunneistani kuluu musiikin keksimiseen, sekä suurin osa tuloistani näyttää veroilmoituksessani aiheutuvan tästä, sanon: säveltäjä. Näin on ollut nyt kymmenen vuoden ajan.

Lemin musiikkijuhlien avajaiskonsertti torstaina 29.7. on otsikoltaan ”Suomalaiset säveltäjät”, Lintinen ja Sibelius. Miltä rinnastus kuulostaa?
– Kiinan konserteissa Avantin säveltäjänimet olivat Jean Sibelius, Einojuhani Rautavaara, Magnus Lindberg ja Kirmo Lintinen. Se kuullosti paremmalta.

Kirmo Lintinen on Lemin musiikkijuhlien Vuoden taiteilija.

KIRMO LINTINEN

Kirmo Lintinen (s. 1967) on säveltäjä, pianisti ja kapellimestari. Hän opiskeli pianonsoittoa ensin Dmitry Hinzen johdolla ja sitten Sibelius-Akatemiassa Seppo Kantosen ja Jouko Laivuoren johdolla. Musiikin maisteriksi hän vamistui vuonna 1997 pääaineenaan sävellys ja sovitus.

Lintinen on tullut tunnetuksi solistina, yhtyemuusikkona ja kapellimestarina suomalaisissa jazz-, sinfoniaorkesteri ja kamarimusiikkikokoonpanoissa. UMO:n vakituisiin muusikoihin hän on kuulunut vuodesta 1989 lähtien pianistina ja vuodesta 1994 sen kapellimestarina ja ohjelmiston suunnittelijana. Hän on johtanut UMO:a sekä kotimaassa että ulkomailla sekä 11:llä orkesterin CD-taltionnilla.

UMO:n ohella Kirmo Lintinen on ollut muidenkin orkesterien kapellimestari – mm. Avantin, Tapiola Sinfoniettan, Lapin kamariorkesterin, Tampere Filharmonian ja Radion sinfoniaorkesterin. Hän on säestänyt mykkäelokuvia niin Audiovisuaalisen arkiston esityksissä kuin eri elokuvafestivaaleilla.

2000-luvulla säveltämisestä on tullut Kirmo Lintisen päätyö. Hän on säveltänyt toistasataa teosta lastenlauluista oopperaan, elokuvamusiikista tanssimusiikkiin, barokkimusiikista jazziin. Pääteoksia ovat mm. Cantata Proverbiorum (1999), Mobile Festivo (2003), Davis ja Batseba (2001), kaksi pianokonserttoa (2008, 2009) sekä kaksi oopperaa: lapsille suunnattu Voi vietävä! (2001) ja barokkiooppera Fitness (2007).

LEMIN MUSIIKKIJUHLILLA

Lemin musiikkijuhlien avajaiskonsertissa torstaina 29.7. Kirmo Lintisen esittämänä kuullaan hänen omia sävellyksiään sekä Jean Sibeliuksen varhaistuotantoa kesältä 1888, jota ei ole nuotteina julkaistu, joten kyse on harvinaisuuksista. Konsertissa esiintyvät myös Johanna Rusanen-Kartano (sopraano), Ville Rusanen (baritoni), Liisa Malmivaara (piano), Janne Malmivaara (viulu) ja Erkki Lahesmaa (sello).
Perjantaina 30.7. Kirmo Lintinen säestää ja esittää Muistojen lauluja Palolakodin ilmaiskonsertissa.
Lauantaina 31.7. hän esittää ja säestää ooppera- ja operettisävelmiä kesätorin konsertissa Johanna Rusanen-Kartanon ja Ville Rusasen kanssa. Illalla häntä kuullaan Kouvon baarin jameissa yhdessä Jukka Perkon (saksofoni), Ville Pynssin (basso) ja Ville Herralan (rummut) kanssa.
Sunnuntain 1.8. päätöskonsertissa Kirmo Lintinen säestää Johanna Rusanen-Kartanoa yhdessä Perkon, Pynssin ja Herralan kanssa, kun ohjelmistossa on nostalgisia viihdesävelmiä.