Siirry suoraan sisältöön

Stam1na ja naiset

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään perjantaina kesän festarikyselynsä tuloksista. Kansalta oli kysytty, ketkä ovat sen suursuosikkeja ja yllättäjiä kotimaisten esiintyjien joukossa. Suursuosikkien kärjessä jatkaa PMMP, mutta sekä suosikkien että yllättäjien listakärkeen kipusivat Chisu, Jenni Vartiainen ja lemiläinen Stam1na.Uutiseen oli jälleen kirjoitettu attruibuutti lemiläinen bändin nimen eteen. Eukkomamma on huomannut, että lemiläinen ja Stam1na ovat sanapari, joka esiintyy tuon tuosta niin lehti- kuin radiouutisissa. Nytkään Hesarin jutussa ei mainittu, mistä Paula, Mira. Chisu tai Jenni ovat kotoisin, mutta Stam1nan syntyperää ei ole unohdettu. Lemiläinen peruna, veisuu ja särä ovat saaneet vahvan kilpailijan brändinmuodostusrintamalla.

Kesäkuussa radioyleisö sai äänestää vuosituhannen tärkeimmät biisit, mukana kisassa olivat kaikenmaalaiset. Stam1nan Kadonneet Kolme Sanaa nousi listalla kahdeksanneksi – PMMP pani kappaleellaan Joku Raja siinäkin kaksi sijaa paremmaksi. Lemiläisyhtyeen Lääke ja Pakkolasku nousivat myös tälle Yleisradion listalle.

”Stam1na on on suomenkielisistä metalliyhtyeistä kuumin tällä hetkellä”, kirjoittaa Helsingin Sanomat kuvatekstissään. Tuota kuumuutta kannattaisi Lemin imagonrakentajien takoa, vaikka eivät metallimusiikista perustaisikaan ja vaikka sitä takomista tehdään nyt eniten ulkopuolisin voimin. Vai onko Lemillä ketään, joka ei olisi Stam1naa kuullut?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *